Haikeaa, mutta...
Yksi elämäni
matkoista on takana. Fysioterapeutti AMK,
check ^^. Sitä myöden elämäni Seinäjoella onkin sitten ns. pulkassa. Ensimmäisenä syksynä 2010 matkustin lähes joka viikonloppu
Tampereelle, koska en kokenut Seinäjokea kodikseni. Keväällä 2011 viihdyinkin
jo paremmin. Kävin sinä kesänä ensimmäisillä festareillakin, Provinssi 2011 oli
uskomaton ja ikimuistoinen. Silloin tapasin Laurin ensimmäisen kerran.
Toisen vuoden syksynä olin paljolti Seinäjoella, kävin ehkä kerran kuukaudessa
Tampereella, tunsin kotiutuneeni Seinäjoelle.
Joulu-tammikuussa
2011-2012 tapahtui se, mitä olin jo kauan odottanut. Totesin, että rinnallani
on ihminen jonka kanssa voin kuvitella eläväni elämäni loppuun asti. Siitä
hetkestä eteenpäin olenkin sitten ollut milloin missäklin, harrastanut siis
suomeksi sanottuna junalla matkustamista Seinäjoki-Parkano-Tampere välillä. VR:lle
olen antanut puolet omaisuudestani vähintään, laskujeni mukaan kaiketi näiden
kolmen ja vuoden vuoden kuluessa nelinumeroisen summan, hyi!
Nyt joulukuussa 2013...
katson tästä ikkunasta ulos viimeisen Seinäjoella nukutun yön jälkeen ja kyllä kieltämättä vähän tuli haikea fiilis, "mun koti ei oo täällä".
Tämä syksy on ollut äärimmäisen rankka ja nyt kyllä huomaa mitä se on saanut aikaan. Mutta nyt on elämä pahvilaatikossa ja joulukuun lopussa ne katoavat Tampereelle, eivätkä enää palaa.
Minä kiitän ihan näin julkisestikin vielä KGF18-ryhmän poppoota ja tietysti muita ihmisiä joihinka Seinäjoella asuessani sain tutustua. Muutamaa henkilöä jään erityisesti kaipaamaan, mutta he varmasti sen sisimmässään tietävätkin. Tästä edes minut tavoittaa Tampereelta,
kiitos ja hei hei! ^^
kiitos ja hei hei! ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti