5. helmikuuta 2014

Töissä

Töissä
Osa jo tietääkin että aloitin tammikuun lopussa Koovee ryn taitoluistelijoiden oheisharjoitteluohjaajana. 
Työtehtäviini kuuluu kilpa- taito- ja jatkoryhmien oheisharjoitusten suunnittelu ja toteutus asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Toimin yhteistyössä päätoimisten valmentajien sekä muiden tuntivalmentajien kanssa. Oheisharjoitusohjaajana toimin esimerkillisesti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti lapsia ja nuoria kohtaan. Lisäksi olen kannustava, motivoiva ja autan lapsia ja nuoria taitoluistelijoita kehittymään omien tavoitteidensa mukaisesti. Tuon fysioterapeuttista näkökulmaa ja ammattitaitoani lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen ja Koovee ry:n taitoluistelujaoston työntekijöille. 

Olen suunnattoman innostunut siitä, että minut valittiin tähän työtehtävää. Ikinä ei tiedä, vaikka tämä työ sattuisi olemaan tulevaisuudessa kokopäiväistä työtä koko Koovee ry:n toiminta-alueella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti