29. joulukuuta 2016

Hyvät yöunet


Olen se tyyppi joka tykkää nukkua ja nukkuu parhaiten yksin. Viime aikoina on joka kerta käynyt nimittäin niin, että kun toinen on vieressä nukkumassa, nukun huonosti ja kun nukun yksin, nukun hyvin. Olen nukkunut hyvin monestakin syystä. Suurin syy hyvin yöuniin on energiatasoilla, ne ovat olleet iltaisin niin vähissä että on ollut suoranainen ihme jos en ole nukkunut hyvin. Työpäivät ovat olleet kiireisiä ja liikuntaa on ollut riittävästi. Ympäristö on ollut hiljainen ja rauhallinen. Kunpa joskus pystyisin nukkumaan ilman ettei noista mikään häiritsisi. On ollut säkkipimeää aamusta iltaan, eli kun vaakatasoon pääsee mihin kellon aikaan tahansa, uni tulee vartin sisällä. On ollut juuri sopivan viileä nukkua, on ihanaa mennä peiton alle niin että vain nenä näkyy. En ole juonut vettä (liikaa) ilta-aikaan joten ei myöskään ole tarvinnut kompuroida vessaan puolta yötä. Vatsa on ollut rauhallinen ja suoliston tulehdusvaihe alkaa olemaan mennyttä elämää, taas hetkeksi.

En tiedä tiedänkö mitään parempaa kuin herätä aamulla herätyskellon soittoon pirteänä niin että edellinen muistikuva on illalta kun on laittanut silmät kiinni.

Millaiset on teidän hyvät yöunet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti