29. kesäkuuta 2013

Järvenpäässä

Järvenpäässä
Lähdettiin eilen vähän ennen neljää lähijunalla Järvenpäähän, tarkoituksena viettää railakas ilta kavereiden kanssa. Ilma oli kun morsian ja mittari näytti +24 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Istuskeltiin parvekkeella koko ilta ennen kaupunkiin lähtöä. Järvenpäässä oli Puistoblues ja populaatioo oli liikenteessä kiitettävästi. Meidän majapaikasta oli vähän alle 2 km matkan päässä keskustasta ja muutaman olutlavan ja viinipullon jälkeen lähdettiin keskustaan yhdentoista tienoilla. 

Päädyttiin Järvenpään RT nimiseen yökerhoon ja meno oli sitten aika hauskaa ja hulvatonta sinne pilkkuun asti. En muista koska olisin ollu pilkkuun asti baarissa. Toki se ilta viä siihen päättyny. Pienen pizza-kebab episodin jälkeen päästiin kuin päästiinkin puoli viiden maissa kämpille. 

Aamulla olo oli kyllä illan mukainen, pieni päänsärky ja heikotus. Mutta jaksoin kuitenkin hypätä yhden lähijunaan ja tulla takaisin Tampereelle. Päivä onkin sit menny oikeastaan sängyn pohjalla ja kattellessa Järvenpäähän jääneiden menoa ja meinikiä kuvien muodossa puhelimen kautta ^^

Aivan huikee reissu, tähän mennessä kyllä kesän kohokohta. Miten sitä malttaakaan odottaa Tammerfesteille asti et porukka taas kokoontuu.

4 kommenttia:

  1. Ihanant hiukset sulla :)

    VastaaPoista
  2. Hih RT:D Meinasin itsekin mennä juuri tuolloin RT:hen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä menin vaan virran mukana sinne :) Ikinä kun en ollut edes koko kaupungissa käynyt :)

      Poista