1. joulukuuta 2013

335. päivä

335. päivä
Hyvää huomenta!

Se olisi sitten 1. joulukuuta ja adventtisunnuntai. Innostuin eilen illalla (minä ihmettelen kyllä suuresti) kaivamaan kaikki tavarat ulos kaapeista ja levittämään ne asunnon lattialle. On nimittäin edessä muutto Tampereelle ja loput tavarat täytyisi pakata pahvilaatikoihin. Onnekseni tavaraa ei ole niin paljon kuin aluksi luulin, koska olen saanut aika hyvin myytyä turhia tavaroita pois Facebookin ostetaan/ myydään/ vaihdetaan/ annetaan -sivustoilla. Joskus taisin mainita että yli 350€ edestä olen saanut myytyä siellä tavaroita. Nyt toki hinta on jo rutkasti yli 400€. Vielä on kuitenkin myymättä takkeja, mattoja, vesijuoksuvyötä, kahvinkeitintä, leivänpaahdinta sun muuta pientä tilpehööriä. Että jos olet kahvinkeitintä tai leivänpaahdinta vailla niin kysele!

Mutta itse tähän päivään. Tarkoituksena lukea tiistain työelämätietouden tenttiin, aivan shaibaa oikeasti, koska koulu loppuu keskiviikkona ja vielä seminaari ja tentti pitäny törkätä viimeisille päiville. Mutta ei auta. Menen tänään myös joululahjaostoksille ja voisihan sitä käydä kirpputorillakin pyörähtämässä. Lisäksi pakkaan noi lattialla ja pöydillä olevat muuttotavarat laatikoihin. 

Onko jollakin vinkkejä, miten selvitä muutosta ilman hermoromahdusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti