17. maaliskuuta 2014

Maiasmokk ja Tallinna

Maiasmokk ja Tallinna
Hellou ja mukavaa viikon alkua. Nyt on monella tapaa sekä hyvät että vähän huonotkin fiilikset. Hyvät fiilikset siksi, että verrattuna esimerkiksi tammikuuhun, niin elämä näyttää päivä päivältä paremmalta henkilökohtaisen elämän puolella vaikka murheitakin mahtuu edelleen aika paljon. Huonoja fiiliksiä aiheuttaa se ettei ole töitä, kotona oleminen ja tämä ylenpalttinen lomailu alkaa käydä jo hermon päälle. Ja juuri tällä hetkellä mielessä pyörii se että Lauri lähti tänään Helsinkiin, nimittäin töihin ja eletään tästä edes taas niin, että nähdään ainoastaan viikonloppuisin. Olen tietysti maailman onnellisin siitä, että hän sai töitä ja yleensä että edes on töitä. Ikävä, se vaan on se kettumaisin asia. mutta eiköhän se tästä helpotu ajan mittaan. 

Viime viikko oli erittäin rauhallinen ja oltiin suhteellisen paljon vaan kotosalla. Torstaina oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen päivä. Lähdettiin nimittäin aamu kahdeksan junalla kohti Helsinkiä ja puoli kymmenen laivalla kohti Tallinnaa. Matkakulut (bussi-, juna- ja laivamatkat + yksi taksimatka) kotiovelta kotiovelle tarkalleen laskettuna 106.40€ mikä tarkoittaa 53,4€ per henkilö. Päästiin siis todella edullisesti reissuun. 

Laiva oli 15 minuuttia etuajassa ja maissaoloajaksi tuli siis 6 tuntia ja 45 minuuttia. Meillä ei suuremmin ollut mitään tarkkaa suunniteltuna mitä tehdään. Tarkotuksena oli käydä tietyissä vaatekaupoissa ja muutamissa sisustusliikkeissä sekä syömässä ja kahvilla jossakin. Vaatekaupat joihin minun oli ehdottomasti päästävä olivat: Pull and Bear, Stradivarius ja Zara. Zarasta lähti mukaan neuletakki sekä mekko ja Springfieldiltä ostin housut. Lauri löysi Pull and Bearista farkut, takin ja pari t-paitaa. 

Syömässä käytiin oikeasti aika surkeassa paikassa, mutta pääasia että vatsa sai jotakin täytettä. Kahvihetken ja koko päivän kruunasi aivan uskomattoman ihana ja idyllinen Maiasmokk kahvila.
Loppumatka Tallinnan päässä kului muutamassa sisustusliikkeessä vieraillen ja kierrellen ja kaarrellen siellä ja täällä. Laiva lähti takaisin puoli kahdeksalta. Molemmat oltiin aivan poikki ja laivamatka meni vaan istua kököttäen paikallaan. Junaa jouduttiin odottelemaan Helsingissä reilut puolitoista tuntia. Tampereella oltiin vähän yhden jälkeen ja sorruttiin ottamaan taksi, koska molemmilla oli mielessä ainoastaan vaakatasoon pääsy. Ai että nukkumaan meno ja omaan sänkyyn pääsy oli jotakin niin taivaallista päivän päätteeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti