28. huhtikuuta 2014

Työttömyys

Työttömyys
Eilen oli niin ihana päivä kaikin puolin. Ilma oli aivan täydellinen ja sen siivittämänä tulikin urheiltua oikein kunnolla. Isä kävi pikaisesti tuomassa yhden paketin minulle ja jutusteltiin hetken aikaa ja vaihdettiin kuulumisia. niitä meidän isä-tytär -juttuja. Istuskelin parvekkeella hetken aikaa ja mietin syntyjä ja syviä. 

 Nyt on huhtikuun loppu ja valmistumisesta on aikaa muutaman viikon päästä kohta viisi kuukautta. Joulukuuhan meni leppoisasti ja maailman tyytyväisin kun ei tarvinnut tehdä mitään ja sai vain olla. Tammikuu meni laittaessa kotia ja totutellessa siihen että nyt asutaan L:n kanssa samassa osoitteessa ja tietysti hieno homma oli se että sain Kooveelta oheisvalmentajan töitä, vaikkakin vain muutama tunti viikossa. Olen ollut siis käytännössä koko tämän vuoden työttömänä. Lopputalvi oli henkisesti aika raskas, koska tuntui että seinät kaatuvat päälle kun ei ole mitään tekemistä. Luojan kiitos talven jälkeen tuli nopeasti keväiset ilmat ja nyt huomaa että kyllä tämä elämä tästä taas voittaa. 

Työttömänä olemisen kaksi väkisin keksittyä plussaa ja kymmeniä miinuksia. Ehkä parempi että aloittaa niillä negatiivisilla asioilla. Kun ei ole töitä ei ole rahaa tehdä juuri mitään, päivissä ei ole mitään erityisiä rutiineja ja rytmejä, aika kuluu välillä liian hitaasti, unirytmi on sekaisin ja tiistai ei eroa lauantaista juuri mitenkään. Lisäksi sitä veltostuu aivan täysin ja minä huomaan, että minusta on tullut laiska enkä välillä saa mitään aikaiseksi. Itsensä niskasta kiinni ottaminen on välillä niin tuhottoman haastavaa. Näitä miinuksia löytyy varmasti loputtomasti kun vain alkaa kunnolla miettiä, mutta enempää en mieti, alkaa vain masentaa. Jos väkisin yrittää keksiä jotakin positiivisia asioita työttömänä olemisesta, niin en löydä kuin kaksi asiaa. Ensinnäkin ehtii urheilla niin paljon kuin haluaa ja jaksaa, toisekseen maanantaiaamut eivät tunnu niin ********* kun tietää ettei tarvitse herätä aikaisin, vaikka mieluummin heräisin maanantaina vaikka viideltä kun vaan saisi tehdä työtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti