28. tammikuuta 2015

Herätä minut kun tammikuu päättyy

Herätä minut kun tammikuu päättyy

Voihan pimeys ja synkkyys, lunta sataa ja sitten se sulaa. Tätä yhtä pimeyttä ja synkkyyttä on kestänyt jo rutkasti liian kauan. Lumellinen ja lumeton maa suhaa edes takaisin. Ikinä en ole odottanut kevättä ja kesää niin paljon kuin tällä hetkellä odotan. 

Kunpa voisin nukahtaa talviunille ja herätä aprillin jälkeen taas eloon.

20. tammikuuta 2015

Lontoon ostokset

Lontoon ostokset
T-paita // Naisten Maison Scothilta ei löytynyt mitään kivaa paitaa niin miesten Scoth & Sodalta onneksi löytyi. 

 Kengät // Schuh kenkäliikkeestä nahkaiset lyhytvartiset conssit, joita toivoin joululahjaksikin. Parempi näin, sain ne 60 % halvemmalla sekä lyhyemmillä ja kestävämmillä nauhoilla. 

 Villahuivi // Sunday Up Marketissa oli monessa eri kojussa myynnissä hienoja villahuiveja, mutta minä tykästyin tällaiseen. Huivi on avattuna 86x182 cm kokoinen.

 Kofeiniton kahvi // Whole Food Market oli taivas, kunpa se tulisi Suomeenkin pian. Sieltä saa lähes kaiken mitä ihminen ruoanlaitossa tarvitsee.
Unimaski // Lähti mukaan söpöytensä takia. 
Avainnauhat // Cath Kidston myy hauskasti kuvioituja laukkuja, muotia sekä kodin tuotteita. Lyhyempi on housuihin kiinnitettävä ja pidemmän saa kaulaan. 
Sateenvarjo // Heathrown lentokentällä tuskailtiin mihin loput punnat saadaan tuhlattua ja eksyin yhden laukkukaupan Longchampin alekorille ja sieltä löytyi juuri budjettiin sopiva sateenvarjo, normaalihintaisena törkeät 65€ mutta sain sen 70% edullisemmin.

 Mustat pitkähihaiset peruspaidat // Uniqlo on H&M:n hintatasoinen perusvaatteita myyvä liike, mutta sen vaatteet ovat tusinasti parempilaatuisia kuin H&M:llä. Vasemman puoleinen on V-kaula-aukkopaita ja oikean puoleisessa on edessä napit. 

 Rintaliivit & alushousut // Jos joku nainen pääsee VS liikkeestä ulos ilman että ostaa mitään niin voi pitää itseään nirsojen nirsona. Itse ostin yhdet pitsiliivit ja perus alushousuja paketitarjouksella.

 Neuletakki // Kävelymatkan  varrella Harrodsille pysähdyttiin Hilfigerin liikkeeseen ja mukaan jäi neuletakki, jossa on hakaneulakiinnitys ja collegekankaiset taskut. 

 Topit // Sunday Up Marketissa oli huivimyyjien lisäksi lähes joka kojussa toppeja, t-paitoja ja pitkähihaisia. Itse otin mukaani huivin lisäksi vielä koira ja valastopit. Koiratoppi on perus muutaman pesun jälkeen kulahtava, mutta valastoppi on 100% puuvillaa ja varmasti pitkäikäisempi. 

Tyyny // Ostokset keskittyivät tätä tyynyä lukuunottamatta pukeutumiseen. Kotoa löytyy Barcelonan reissulta 2012 ostettu lähes samanlainen pitsityyny, mutta hieman pienempi. Enää sekään ei näytä sisustuksessa niin yksinäiseltä ja joukkoon kuulumattomalta.

6. tammikuuta 2015

Rauhoittuminen joulun jälkeen

Rauhoittuminen joulun jälkeen

Joulusta on pian aikaa kaksi viikkoa, onneksi se on vain kerran vuodessa. Raskasta aikaa jotenkin, mutta nyt on uudet tuulet ja aikaa taas rakentaa elämäänsä kasaan.


Mitä on tapahtunut joulun jälkeen?


Lisäksi olen joulun jälkeen,
- sisustanut uutta kotia
- myynyt Fb Marimekko kirppiksellä neljä laukkua
- nukkunut paljon
- sairastanut
- virkannut laukun ja alottanut maton teon
- kuunnellut Jippua
- pyytänyt isältä tuliaiseksi hupparin Nashvillen reissulta
- ostanut kahdet samanlaiset collegehousut, ihan tarkoituksella
- liukastunut lenkillä, niin että pillahdin itkuun
- saanut Hannalta postin mukana kahdet täydelliset lapaset ^^
- käynyt pitkästä aikaa Laurin kanssa urheilemassa
- syönyt liian kehnosti
- yrittänyt saada aikaiseksi lähteä tilaamaan mittatilaus päiväpeitettä
- kirjoittanut verottajalle pitkää sepustusta matkakuluista
- suunnitellut viikon päässä häämöttävää Lontoon matkaa
- varannut ajan pankkiin ASP-tilin avausta varten ja

todennut, että tämän vuoden on parasta olla parempi kuin edelliset kolme vuotta.