30. kesäkuuta 2015

Loman aloitus

Loman aloitus

Perjantaina oli viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja viikonloppu meni rauhallisesti levätessä kotona. Sunnuntaina iltapäivällä pakkasin laukkuni ja suuntasin junalla kohti Tamperetta ja kesäloman viettoa.


Tampereelle päästyäni sisko haki asemalta ja ajettiin suoraan Nokialle mummulaan. Mummu oli päässyt perjantaina kotiin neljän kuukauden tauon jälkeen ja oli silmiin nähden erittäin pirtsakka.

Ensimmäinen lomaviikko ja maanantai lähti käyntiin kesän ensimmäisellä aamukahvilla terassilla, tietysti Aamulehden ja ihanan auringonpaisteen kera.


 Ulkona oli uskomatonta mutta totta aivan Super nätti ilma. Mittarissa 20 astetta jo yhdeksän aikaan aamulla.


Juteltiin ummet ja lammet siskon kanssa ennen hänen töihin lähtöään ja hän vinkkasi hyvän kirjan, joka kannattaisi hankkia. Jonka vielä illalla ennen nukkumaan menoa tilasin.


Olin jotenkin niin fiiliksissä siitä että olin taas kotona, lapsuuden kodissa. Vaikka täällä ei juuri mitään tavaroitani enää olekaan niin tutut seinät ja rakkaat ihmiset ja muistot lämmittävät mieltä sitäkin enemmän. Oma huone, moottoroitu sänky ja tilaa hengittää, mitä muutakaan ihminen lomallaan tarvitsee?


Lounaan jälkeen hyppäsin isän fillarin selkään ja menin äidin luo. Olin lupautunut lakkaamaan äidin ruokapöydän ja pesemään parvekkeen. Hetken ehdin auringossakin istua ja pirskatti että oli kuuma. Mustat vaatteet ja 25 astetta ei ole hyvä yhdistelmä.


Isän töiden jälkeen lähdettiin Raholan mummulle. Hyppäsin äidin luota auton kyytiin ja huristeltiin pienen sadekuuron siivittämänä tutulle pihalle. Otin kotoa Helsingistä tuunattavia vaatteita mukaan ja mummu lyhensi yhden Marimekon maksimekon lyhyemmäksi. Leikattuani mekon oikeaan mittaan ennen saumurilla ajoa ja ompelukoneella ompelua, mummun tokaisi "no nyt vilkkuu kyllä perse". Jotenkin niin huvittavaa että 81 vuotias toteaa niin spontaanisti ja aidosti asian. Todellisuudessa mekon helma on nyt hieman polvien yläpuolella. Mekon helmaosasta mummu hoksasi ommella vielä tuubihuivin. Palaakaan kangasta ei siis mennyt hukkaan.


Illalla fillaroitsin kaupan kautta kotiin ja katselin Salaisuuksia ja Valheita uusimman jakson ja painuin pehkuihin hieman yhdentoista jäljestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti