Unettomuus

Unettomuus 

”Kello on vähän yli seitsemän illalla, olen ihan valmis nukkumaan, sinnittelen kuitenkin juuri ja juuri kahdeksaan. Nukahdan heti! Herään reilua tuntia myöhemmin, valvon kolme varttia. Nukahdan taas ja herään tunnin päästä, valvoakseni kolme varttia. Kello on 23.50. Nukahdan joskus vähän puolen yön jälkeen, herään yhdeltä, puoli kahdelta, kahdelta, kolmelta, neljältä ja jo viideltä soittaakin kello. Nukuinko taas yhtään?” 

Suurin piirtein ja jotakuinkin tällaisia ovat yöni olleet. Unia en nähnyt yli vuoteen, REM-unta tuskin myöskään. Kokeilin mielestäni aivan kaikkea, jotta saisin nukutuksi. 

Nukkumista... 

– villasukat jalassa 

– lyhythihaisessa yöasussa, pitkähihaisissa yöasuissa 

– unimaski päässä 

– lattialla 

– valkosipulin kynsi tyynyn alla. 

– kuunnellen rauhallista unimusiikkia 

– kyljellään, vatsallaan, selällään 

– alasti 

– ilman täkkiä 

– sängyn oikealla puolella, vasemmalla puolella. 

– ikkuna auki, ikkuna kiinni. 

– sohvalla 

Kokeilin myös ennen nukkumaan menoa... 

– juoda lämmintä maitoa 

– rentoutusmusiikkia 

– rankkaa liikuntaa 

– ottaa melatoniinia ja unilääkettä

– saunomista 

– kirjan lukemista 

– rauhoittavaa teetä 

– valvoa ja mennä vasta myöhemmin nukkumaan 

Kävin... 

– psykologilla 

– ilta joogassa 

– ryhmärentoutuksessa 

– tutkimuksissa 

...mutta mikään ei auttanut!

Lopulta en enää vain jaksanut, luovutin osittain. Olin sairastellut ja joutunut olemaan töissä pois useasti. Suorastaan vitutti soittaa esimiehelle että en pysty tulemaan töihin kun olen taas kipeänä. Ravasin viime keväänä lääkärissä erilaisissa tutkimuksissa kuin lokki roskakorilla yrittäen löytää perheelleen ruokaa. Tutkimuksista ei ollut apua... 

Nyt kolmisen kuukautta myöhemmin tilanne on toinen. kesäkuussa tilanne alkoi helpottaa, heinäkuussa se parani entisestään. Nyt elokuussa ajatus nukkumaan menemisestä ja nukkumisesta herättää onnellisuutta ja rakkautta. Olen nukkunut elokuussa laskujeni mukaan monta yötä niin etten ole herännyt kertaakaan.

Miten tässä näin kävi? Kesän aikana olen pohtinut paljon muun muassa sitä miten, miksi ja mistä stressaan, miten oppisin elämään niin etten huolehtisi liikaa muiden asioista, miten olisin onnellisempi, kuinka oppisin nauttimaan arjesta ja välillä sen tuhottomasta tylsyydestä, kuinka oppisin hallitsemaan turhautumisen ja toisinaan voimakkaan ahdistuksen tunnetta siitä miksi mikään ei mukamas riitä. Isoja asioita ja niiden työstö vaatii edelleenkin paljon aikaa ja ajatusta. Unettomuuteni suurin syy on ollut läheisen ihmisen vakava vammautuminen ja se etten ole käsitellyt asiaa mitenkään. Vähän samalla tavalla kävin sen kuin oman silmäsairauteen sairastumisen kanssa. En käsitellyt sitä! Silloin en toki kärsinyt unettomuudesta mutta tuolloin oli paljon muita ongelmia. Miettikää, että päiväkirjan kirjoittamisen, uudelleen blogin pitämisen, monien kymmenien stressistä ja läheisen ihmisen vammautumisesta kertovan kirjoituksen ja huolettomammin elämisen ansiosta olen saanut yöuneni takaisin. Olen itsekin huomannut että olen ollut paljon iloisempi, hymyillyt ja nauranut enemmän mutta olen myös tunteillut paljon enemmän. Olen ollut äärettömän herkillä toisinaan, olen pillahtanut itkuun pahanmakuisen aamukahvin, L:n laiskuuden ja ratikasta myöhästymisen takia. Itkeminen ja tunteiden purkaminen on tehnyt hyvää ja aion jatkossakin harrastaa itkemistä kun se tuntuu auttavan vaivaan kun vaivaan. 

 Mitä tästä kaikesta opin? Asioista täytyy puhua, varsinkin silloin kun niistä ei haluaisi tai pystyisi puhumaan. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne, koskaan ei ole liian myöhäistä tai liian aikaista kuunnella, olla vain läsnä.