6. syyskuuta 2015

Vähän erilainen työpäivä

Vähän erilainen työpäivä
Koska: Eilen lauantaina
Missä: Majatalo Onnela, Tuusula
Ketkä: Rinnekoti-Säätiön työllistymistä ja osallisuutta tukevien palveluiden ohjaajat, esimiehet ja palvelupäälliköt.
Herätys aikaisin lauantaiaamuna, puoli kahdeksaksi Malminkartanoon työpaikalle ja siitä kimppakyydeillä Tuusulaan. Siinä oli päivän case.

Kehittämispäivä alkoi aamupalalla isossa kokoussalissa. Aamupäivän aikana palvelupäälliköt ja esimiehet esittelivät yksiköitään ja palveluitaan. Lisäksi talous- ja hallintojohtaja kertoi taloudellisista asioista.

Lounastauon jälkeen porukka jaettiin kolmeen kulttuurikävelyryhmään. Itse menin nopeimpien ryhmään ja lähdimme sateenvarjojen kera ulos.
Reilun tunnin kävelyn aikana pysähdyimme useaan otteeseen eri paikkoihin, jossa opas kertoi alueen/ rakennuksen historiasta.
Opaskierrokseen kuului mm. Halosenrannan, Lottamuseon ja Maanpuollustuskorkeakoulun alueen esittely. Taustalla sateisesta säästä huolimatta kaunis Tuusulanjärven maisema.
Kulttuurikävelyn jälkeen iltapäiväkahvit ja positiivisesta psykologiasta kertova luento.

Vaikkei aluksi manailin kehittämispäivän ajankohtaa niin päivä oli kuitenkin mukava, antoisa ja erilainen tavalliseen arkityöhön verrattuna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti