1. lokakuuta 2015

Perheen kolmas jäsen

Perheen kolmas jäsen
Ennakkotilasin kuukausi sitten Molla Millsin uusimman Virkkuri 3 -kirjan. Kirja on jo kolmas Millsin tekemä virkkaukseen erikoistunut kirja. En itse asiassa edes tiedä tekeekö Mills muita kirjoja, mutta anyway.

Virkkuri 3 -kirja on suunniteltu nimenomaan miehille, mutta uskon että levikki on naisten keskuudessa valloittava. Ohjeita löytyy ylisuuren tuubihuivin, paksujen villasukkien, mustavalkoisen olkalaukun, pikselikuvioidun käytävämaton, nahkapaikkaisen raidallisen merimiespuseron, vanhasta t-paidasta virkatun huivin, metsurin repun, tukevan fillarilaukun, tölkinkantimen ja monen muun virkkaustyön tekemiseen. Virkkaustekniikoita on useita ja kirja esittelee yli kolmekymmentä idearikasta virkkaustyötä kotiin ja reissuun, kaupungille ja ulkoiluun, sisustukseen ja luonnossa liikkumiseen. Virkkausohjeita löytyy myös köysille ja remmeille, joita voi käyttää esimerkiksi laukunsankana, rusettina tai koiran talutusremminä.

Virkkaustöitä löytyy helpoista haastaviin, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva projekti. Kaikki työt opetetaan silmukka silmukalta selkein kuvallisin ja sanallisin ohjein. Virkkaustöiden lisäksi kirjassa opetetaan ja kerrotaan muita hyödyllisiä käsityötekniikoita kuten vetoketjun ja nappien ompelusta nahkahihnojen valmistamiseen ja kiinnittämiseen.
Hilmaiida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti