9. marraskuuta 2015

Arki joka ei tuntunut arjelta

Arki joka ei tuntunut arjelta 

En oikeasti ennen tätä tiennyt mitä normaali arki (= molemmat käyvät töissä ja nukkuvat yön kotona) konkreettisesti tarkoittaa. Tällaista kokonaista arkiviikkoa ei ole olut kertaakaan sinä aikana kun molemmat ovat käyneet töissä. Parasta on se kun saa mennä illalla toisen viereen nukkumaan ja saa suukon päivän alkajaisiksi ja päivän päätteeksi. Ei tarvitse AINA laittaa viestiä kertoakseen asioista, kun voi tehdä sen työpäivän jälkeen kotonakin. Saa tehdä toiselle aamupalan valmiiksi ja kotitöitä on tekemässä yhden sijasta kaksi. Aika kuluu paremmin ja saa istua koneen ääressä, räplätä pädiä ja roikkua puhelin ääressä vähemmän.

Vaikka meillä molemmilla on ihan eri rytmi, oma päiväni alkaa 4.30/ loppuu 20.30 ja toisen alkaa 6.00/ loppuu 22.00. Niin silti yhteistä aikaa on arkena ollut riittävästi ja yhteisen ajan puutteesta johtuvaa kränää ei ole ollut, nyt kun molemmat ovat nukkuneet arkiyöt kotona. Arki ei ole tuntunut arjelta, viikonpäivät ovat olleet ihan sekaisin ja työpäivän päätteeksi kotiin tuloa on odottanut ihan eri tavalla. Toki tässä normaalissa arjessa on niitä miinus puoliakin, mutta ne ovat niin naurettavia että niiden luettelu tuntuu sitäkin naurettavammalta. Viikonloppuna tein huomion että sotkua syntyy nopeammin, kaupassa täytyy käydä useammin ja kantaa ruokaa kahta kauheammin, pyykin- ja astianpesukone käyvät useammin ja roskakori täyttyy päivässä. Tajuatteko, ihan perusasioita mutta silti mukamas uusia ilmiöitä.


Suurin miinus puoli on avara asunto. Meillä on kaikki yhtä isoa tilaa vessaa lukuun ottamatta ja varsinaista makuuhuonetta ei ole vaikka kaksiossa asutaankin. Tarkoittaen sitä että aamulla täytyy yrittää olla mahdollisimman hiljaa ettei herätä toista. Onneksi L:lle on suotu karhun unenlahjat, eikä hän paljoa hätkähdä kun kahvinkeitin porisee ja piippailee, kuppi kolahtaa pöytään tai kun ulko-ovea avataan ja suljetaan. Toisinaan naurattaa edelleenkin että hän ei herännyt edes hiusten kuivaajan ääneen yhtenä aamuna viime viikolla.

Normaali arki jatkunee ainakin vielä tämän viikon, joten en voi muuta kuin hymyillä. Mukavaa alkanutta marraskuun toista viikkoa, vaikka ulkona niin kovin marraskuiselta näytäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti