31. joulukuuta 2015

♥︎ 2 0 1 5

♥︎ 2 0 1 5 
♥︎Lontoo ♥︎ Lyhyen tukan fiilistely ♥︎H+L 3 vuotta

♥︎salille liittyminen ♥︎Aurinkoiset talvipäivät

♥︎Extemporee jutut ♥︎ Tampere aika ♥︎Kevään ensimmäiset merkit

♥︎Pyöräilykauden avaus ♥︎Smoothie innostus

♥︎Vappu ♥︎Tallinnan pikareissu ♥︎Yhdessä tekeminen

♥︎Juhannus ♥︎Kesän ensimmäiset shortsikelit ♥︎Kesäloman aloitus

♥︎Lomailu ♥︎Tampere ♥︎Rooma ♥︎Häät ♥︎Ulkona puuhastelu ♥︎Hymyily

♥︎Summer Sound ♥︎Syntymäpäivät ♥︎Arkeen paluu

♥︎Syksyn värit ♥︎Valokuvakilpailun voitto ♥︎Runoähky

♥︎Syystaivas ♥︎Isä-Tyttäret -viikonloppu ♥︎Kotona hengailu

♥︎Kaamoksesta nauttiminen

♥︎Talven tulo ♥︎Onnellisuus ♥︎Joulu

Minä kiitän ^^
Onnellista, menestyksekästä ja parempaa vuotta 2016 kaikille!

28. joulukuuta 2015

Just nyt mielessä

Just nyt mielessä 

Joulusta on selviydytty ja kotiuduttu (X) 
Uusi tietokone tilattu (X) 
Ensilumi on nähty ja askellettu (X) 

 ja oikeastaan on ihan huippua, että juuri tänään on maanantai. Viikon ensimmäinen aamulenkki on tehty ja vaikka oli aika liukasta juosta lumella pitkästä aikaa. Pääasia että maa on toistaiseksi vielä valkoinen ja on hieman aiempaa valoisampaa ympäri vuorokauden. Neljänä päivänä on tällä viikolla töitä ja torstaina lähden taas Tampereelle. Muutoin viikko sujuu urheillessa paljon ja nauttiessa vuoden viimeisistä päivistä. 

Eilen kävin iltapäivällä kiertelemässä alennusmyyntejä ja totesin kaupasta toiseen kulkiessani, etten kyllä tarvitse yhtään mitään. Tulin siinä samassa ajatelleeksi, että voisin olla New Yorkin reissuun saakka ostamatta mitään ylimääräistä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Ollaan ennen sitä lähdössä Tukholmaan viikonlopuksi, joten jos sieltä jotakin tarttuu mukaan, niin se on sallittua. Ajattelin myös Miikkulaisen vinkkaamana tehdä New Yorkiin ostoslistan mukaan, niin muistan ja osaan ostaa mitä tarvitsen ja mitä kannattaa ostaa dollarin kurssin ja myös siltä kannalta että mitä en suomesta/ netistä helposti ja edullisemmin saa hankittua. Näin myös ehkä vältyn shoppailuähkyltä. Äkkiä kun mietin, niin tiedän heti muutamia juttuja mitä listalle tarvitsee laittaa. Näytän ostoslistaa sitten ennen reissua teillekin! 

Viikonloppuna aloittamani mehupaasto jatkuu vielä tänään ja huomenna. Olen kärsinyt taas erinäisistä vatsavaivoista ja ainakin nyt tuntuu että paastosta on ollut apua. Pidemmän aikaväin tavoitteena on saada hieman muutoksia kroppaan, joita tulen seuraavan kahdeksan viikon aikana työstämään kunnolla. Elämä tulee muuttumaan osittain aika radikaalistikin, mutta ehkä näkyvimpinä muutoksia ovat mm. aamuaerobisen tekeminen tyhjällä vatsalla, myöhäisempi nukkumaan meno ja herääminen arkena, salitreenejä työpäivän jälkeen, kokonaan leivätön ja maidoton ruokavalio sekä veden juonnin lisääminen ja opettelu. Aion myös panostaa kokonaisuudessaan nukkumiseen ja unen laatuun paljon, koska tuntuu että kun saan nukkumisasiat kuntoon niin monet muutkin ongelmat ratkeavat. Konkreettisesti myöhäisempi nukkumaan meno tarkoittaa että menen vasta yhdeksän jälkeen nukkumaan ja herään aamuisin aikaisintaan viideltä arkena. Ja jotta en ota stressiä luettelemistani muutoksista, aion kirjoittaa päiväkirjaa, jotta heikon hetken sattuessa pystyn lukemaan ja saamaan lisätsemppiä. Toivon että kaikki ympärilläni häärivät ihmiset tukevat minua, that’s all I need! 

Mukavaa alkanutta viikkoa! ^^

25. joulukuuta 2015

Sain kaikkea, mitä joululta toivoin

Sain kaikkea, mitä joululta toivoin 

Heräsin vähän ennen kuutta. Sytytin kuuseen kynttilät, kunhan olin ensin käynyt miltei kaikki lamput läpi, "mistä se isä nämä kynttilät aina sytyttää ja sammuttaa". Kuusen alle oli myös ilmestynyt liuta paketteja sen jälkeen kun olin eilen illalla mennyt nukkumaan. Keitin kupin kahvia ja tein voileivän. Tuijottelin keittiön ikkunasta takapihalle pilkkopimeyteen ja mietin hetken kolmea edellistä joulua. 2014 joulu oli miltei samanlainen joulu lähtökohtaisesti kuin tämä joulu. Ensin täällä Tampereella koko päivä ja illalla Parkanoon toisen perheen luokse. 2013 joulu oli isä ja tyttäret joulu ja alun vaikeuksien jälkeen meillä oli kyllä hyvä meininki. 2012 joulu meni muuten samoin mutta äidin äiti taisi olla meidän kanssa, kuten aina joka toinen joulu lapsesta asti. Tälle jouluaatolle en asettanut mitään odotuksia. Päätin että aatto menee missä menee, ainoastaan aikataulut asettavat raamit toiminnalle. Aikataulut helpotti oloa, koska tiesi tarkalleen missä seuraavaksi olisin. Sisko nousi seitsemältä keittämään joulupuuroa. Isä heräsi vähän ennen kahdeksaa ja avattiin toisillemme hankkimamme lahjat. 

Vähän kahdeksan jälkeen lähdin pitkälle lenkille. Ulkona oli hiljaista ja rauhallista, mittarissa oli +1 ja pieni tuuli, aika miellyttävä lenkkeilyilma siis. Perinteisen lenkistä tekee se että se on ollut viimeiset viisi vuotta aina sama lenkki, lenkki jonka juoksen ainoastaan jououaattoina. Ulkona ei ollut montaa muuta, muutaman koiran ulkoiluttajan näin liikkuvan lisäkseni. Kävin lenkin jälkeen pikaisesti suihkussa ja lähdin kohti perhettä, josta kerroin hieman jo Kolme Yötä -kirjoituksessani. 

Sain luvan perheen äidiltä kertoa hänen perheestään hieman lisää. Perheessä on äiti ja 7 lasta, lapset ovat 2, 3, 4 ja 4, 6, 8 ja 10 vuotiaat. Äiti on yksinhuoltaja,hänen miehensä ja lastensa isä kuoli reilu vuosi sitten sattuneessa auto-onnettomuudessa. Tukiverkkoa perheellä ei ole koska äiti on entinen lestadiolainen ja eronnut yhteisöstä tavattuaan miehensä. Nyt ja tänään perheen äidillä oli vain minut apunaan kahden vanhemman lapsen lisäksi. 2, 3, 4 ja 6 vuotiaat lapset pyörivät herkeämättä ympärilläni, lapset eivät kyllä hetkeäkään ujosteleet. 2 vuotias oli sylissä, 3 vuotias olisi halunnut syliin mutta en jaksanut kantaa kahta. Toinen kaksosista ja 8 vuotias olivat sairaina ja vanhin auttoi äitiä keittiössä. Menin saunaan viiden lapsen kanssa ja annoin äidin pakata loput joululahjat valmiiksi. Saunan jälkeen syötiin jouluruoka. Riisipuuroa oli keitetty valtava kattilallinen, pöydässä oli paljon valmiiksi palasteltuja kinkun viipaleita, oli rosollia, porkkanalaatikkoa ja perunalaatikkoa, sekä herneitä, kalaa ja monen montaa muuta ruokasorttia. Kaiken kukkuraksi kun huomioidaan kaksi gluteenitonta ja yksi maidoton ruokavalio ja se että osalle täytyy olla valmiiksi soseena tai pilkottuna niin ruokapöytä näytti hyvin täydeltä, oli sitten muutama purkki ja purnukka pöydässä. Kuusen alle oli ilmestynyt jokaiselle lapselle yksi nimellä varusteltu paketti. Joulu näytti joululta, josta ei rakkautta puuttunut. Itselleni vierähti iso tiikerin kyynel poskelle kun ennen lähtöä sekä äiti että lähes kaikki lapset tulivat halaamaan. Äidin kasvoilta näkyi äärimmäisen lämmin ja syvä kiitollisuus siitä että olin antanut omasta joulustani hetken myös hänelle ja lapsilleen. Ovesta ulos astuessani tiesin, että tämä oli parhain joululahja mitä olen kenellekään koskaan antanut. 

Seuraavaksi menin äidin luokse. Perheestä ei ollut sinne pitkä matka, ehkä noin kilometri. Äidin luona jutusteltiin hetki ja avattiin lahjat. Tein äidille porkkana- ja lanttulaatikkoa, keitin kinkkuperunoita, leikkasin kinkkua, lämmitin herneitä ja ruokailin äidin kanssa. Vietettiin tavallista äiti tytär aikaa kerrankin ajan kanssa. Vähän viiden jälkeen laitoin meidän molempien hiukset juhlakuntoon ja lähdettiin taksilla seuraavaan paikkaan. 

Menimme äidin siskolle Villilänniemeen istumaan hetkeksi iltaa. Paikalla oli äidin siskon perheen lisäksi myös mummu, äidin molemmat veljet, siskoni, Lauri ja kaksi koiraa, Leevi ja Veera. Istuimme hetkisen kahvipöydässä ja jutustelimme niitä ja niitä, oli ihan mahtavaa nähdä kaikki nuo ihmiset.

Vähän puoli kahdeksan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Parkanoa. Liikkeellä ei ollut juuri muita matkaajia. Olimme perillä Laurin vanhempien luona vähän ennen yhdeksää ja jaoimme lahjat, kiva että oli jaksettu odottaa että minäkin saavun paikalle. Yllättävää kyllä, mutta vielä kymmeneltäkään illalla ei väsyttänyt juurikaan vaikka aikaisin heräsinkin.

 Lahjoja oli tänäkin vuonna ihan liikaa, eikö se ole niin että lahjattomille lahjoja. Sain lahjaksi mm. Marimekon teekannun, 2 iso kahvimukia, 2 teekuppia ja 2 isoa purnukkaa. Iittalan yhden ison ja 2 pientä Nappula kynttilän jalkaa. T-paidan, Kalevalan pronssiset korvakorut, sukkia, leffalippuja, Niken Sneakerit, Delseyn lentolaukun, neulelegginssit, kofeiinitonta lempikahviani ja muutamia muita juttuja. Itselleni en vielä joululahjaa ostanut, mutta ostan sen lähipäivinä. Vietin kaiken lisäksi lähes Sometonta joulua, joten ainoa kuva minkä jouluaattona otin on tuo yllä oleva kuva. Kuva äidin makuuhuoneen ikkunasta, ulkona näytti enemmän kesäkuulta kuin joulukuulta. Mutta isä, sisko, isän veli, perhe (äiti ja 7 lasta), oma äitini, äidin sisko, äidin sisko mies, serkut, mummu, äidin veljet, Lauri ja Laurin vanhemmat ja veli, tekivät joulusta taas joulun. Ehkä tästä eteenpäin osaan nauttia jouluista enemmän.

23. joulukuuta 2015

Hymy isän kasvoilla

Hymy isän kasvoilla
Hetki sitten saavuin,
pitkällä junalla,
mustalla autolla.
Näin hymyn isän kasvoilla,
tyttäret, rakkaudet ovat molemmat paikalla.
Olen täällä kuitenkin vain hetken,
huomiseen aamuun.
Nyt nautin,
nautin noista kahdesta,
nautin niin että muistan,
että tavallisesti välillämme on satoja kilometrejä.

Rauhllista joulua ^^

Coffee & one Apple

Coffee & one Apple
Olen viimeisen vuoden ajan nyt jahkaillut uuden tietokoneen ostoa. Vanha on 5 vuotta vanha ja se on siinä kunnossa että kahdesta näppäimestä puuttuu se päällysosa, L-kirjain toimii kun painaa voimalla, äänenvoimakkuuden säädin ei toimi lainkaan, koneen käynnistyminen kestää 5-10 minuuttia, tietokone haluaa päivittää itseään jokaisen käynnistyksen yhteydessä ja kaiken kukkuraksi kone toimii toimiessaan ihan jumalattoman hitaasti. Niin ja akku taitaa kulua 15 minuutissa. Mitä olette mieltä, olisiko aika hankkia uusi? 

Olen nyt jahkannut uuden koneen oston kanssa oikeastaan kahdesta syystä, a) Pöytäkone vai kannettava? ja b) Apple vai joku edullisempi? Pöytäkoneen hankkiminen olisi järkevää, koska silloin konetta käyttäisi tietyssä paikassa ja ergonomia olisi oletettavasti parempi kuin kannettavaa käytettäessä. Ongelmaksi nousee kuitenkin se että koneelle täytyisi silloin hankkia oma pöytänsä, mikä aiheuttaisi rahan menoa entisestään koska minulle ei kelpaa mikä tahansa pöytä. ja toisekseen nykyiseen asuntoon ei oikein mahdu erillistä pöytää koneelle. Kannettavan hankkiminen olisi puolestaan järkevää juuri sen takia, että koneen saa otettua mukaan minne meneekään eikä se tarvitsisi kotona erillistä tilaa. Toisaalta taas kun kannettavan voi ottaa mihin vain niin sen ääressä tulee istuttua enemmän kuin pöytäkoneen ääressä. Ja ergonomia, se voidaan unohtaa kun tämä puoli sokea tuijottaa ruutua ruokapöydän ääressä :D 

Kuten moni varmasti tunnistaa ja tietää omalla kohdallaan, niin sillä merkillä on väliä. Aiemmat koneeni ovat olleet poikkeuksetta HP:n koneita, puhelimet ovat olleet Nokiaa ja viimeisen 5 vuoden aikana HTC on valloittanut sydämeni, mutta tabletti on Applen, IPad Mini. Tabletti on minun toinen Applen tuote sitten IPodin ja onhan Apple nyt aivan omaa luokkaansa. Applen käyttöjärjestelmä ja ulkonäölliset ominaisuudet ovat mieleeni. Applen tuotteista löytyy kotoa nykyisin myös MacBook Pro sekä Apple TV.

 Käytän konetta paljon kuvien muokkaamiseen ja säilyttämiseen, kirjoittamiseen ja perus netin selailuun. Tulevaisuudessa tulen käyttämään konetta myös verkkokaupan pyörittämiseen ja siihen liittyvien asioiden hoitoon. Nykyisin kuvat saa onneksi tallennettua pilvipalveluihin joten välttämättä ei tarvitse ostaa markkinoiden isomuistisinta konetta. 

Mikähän nykyisistä Applen kannettavista olisi järkevä hankkia? Te, jotka Applen kannettavia omistatte niin nyt saaja pitää avata suunsa?

22. joulukuuta 2015

NY

NY

Nyt se lento+hotelli –tarjous tuli eteemme. Samankaltaisia tarjouksia ollaan missattu ja oltu liian hitaita. Vihdoinkin päästää reissuun, jota ollaan odotettu. Me lähdetään maahan ja kaupunkiin jossa olen jo kerran käynyt, reilu 6,5 vuotta sitten. Maahan jossa kaikki on isompaa ja kalliimpaa. Tarkemmin ottaen kaupunkiin, joka on tunnettu terrori-iskusta, valtavista ½ litran kahvitonkista, reilusta 200 000:sta keltaisesta taksista ja isoista valomainoksista. Jos joku ei vielä äkännyt… niin New York kutsuu ensi vuonna. 

Viime kerralla lennettiin Helsingistä Frankfurtin kautta J.F Kennedyn kentälle 3 + 8 tuntisella istumisella. Tällä kertaa lennämme suoraan Helsingistä J.F. Kennedyyn reilun 8 tunnin istumisella. Viimeksi hotelli oli aivan Madison Square Gardenia vastapäätä, nyt Central Parkin kupeessa. Hotellin kriteereinä olivat sijainnin ja nettiyhteyden ohella, kuntosali ja mahdolliset lenkkeilymaastot. Ne kriteerit täyttyivät kokonaisuudessaan täydellisesti. 

Reissusuunnittelu on aloitettu ja innostusta on valtavasti, lisä boostia suunnittelulle antaa syksyllä New Yorkissa käyneet Annika O., Tickle Yor Fancyn Sara ja Pupulandian Jenni. Viime kerralla kävin uskomattoman monissa eri paikoissa, mutta ainakin Brooklynin sillalla, Rockefeller Centerissä, WTC raunoilla, SOHO:ssa, Trump Towerissa, maailman kelloilla, Wall Streetillä, Pier 17 ostoskeskuksessa, Central Parkissa ja Little Italyssä on pakko päästä käymään uudelleen.

21. joulukuuta 2015

Kolme yötä

Kome yötä

Huomenta ja lämmintä joulunalusviikkoa, jos ulkolämpömittariin katsoo ^^. Tänään olen sairasvuoteella koko päivän ja lepäilen kuumeen pois, korkeintaan katson jouluna tarvittavia vaatteita ja muita tavaroita kasaan. Huomenna taas töihin ja töiden jälkeen pääsen kampanjalle. Keskiviikkona on normaalisti töitä ja sitten on pienen hengähdyksen vuoro. Nousen valtavan matkalaukkuni kanssa junaan ja suuntaan Tampereelle keskiviikkona. Jouluaatosta en paljasta vielä mitään, siitä saatte kyllä kuulla myöhemmin. Sen rohkenen kuitenkin sanoa, että minuuttiaikataululla aatto kulkenee aamun pikku tunneista myöhäiseen iltaan. 

Ainoa, mitä tällä hetkellä kaipaan on lumi. Onko kukaan tajunnut sitä tilata jouluksi?

15. joulukuuta 2015

Hyvien yöunien salaisuus

Hyvien yöunien salaisuus 

Tämän on pakko olla jotain psyykkistä että tässä käy aina näin. Viime yönä nukuin pitkästä aikaa (varmaankin yli kuukauteen) yöunet, heräämättä kertaakaan sen jälkeen kun laitoin silmäni illalla kiinni n. 20.30. Tästä 9.5 tuntia myöhemmin, kello 06.00 heräsin herätyskellon ärsyttävään ääneen. Toki, nyt saattaa olla vaikutusta eilen loukkaan laitetulla kortisonipistoksella. 

Olen pidemmän aikaa kärsinyt vasemman lonkan leposärystä ja liikunnan jälkeisestä kivusta. Pelkkä kävely on ollut toisinaan haasteellista ja ontumista on jatkunut jo kolmisen viikkoa. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä ajateltiin että parin päivän liikuntatauko helpottaisi, mutta ei se auttanut. Toisella käynnillä todettiin että vasemman lonkan bursa on lähes 100 % varmuudella tulehtunut ja kokeillaan laittaa kortisonia jos se auttaisi. Mietittiin myös, että pitäisikö jotakin reumakokeita ottaa, mutta ainakaan vielä tässä vaiheessa en niitä halua otattaa. Eilen sain kortisonipistoksen ja nyt täytyy pitää kolme päivää liikuntataukoa. Tällä hetkellä lonkka on entistä kipeämpi pistoksen takia ja kävely suhteellisen tuskallista, mutta eiköhän se tästä. 

Mutta sitten itse asiaan, niihin hyviin yöuniin. Omalla kohdalla seuraavat seikat ovat yleensä taanneet ja takaavat hyvät yöunet: 

- Ympäristö on hiljainen ja rauhallinen. Kukaan ei kuorsaa, narskuta, maiskuttele, juttele tai pyöri vieressä. 

- On pilkkopimeää 

- Ei tarvitse jakaa tyynyä tai peittoa kenenkään kanssa. 

- On kylläinen olo ja iltapala on syötynä. 

- On sopivan lämmin ja peitto on päällä koko yön. 

- En ole syönyt nestepitoisia ruokatuotteita tai juonut nestettä liian iltapainotteisesti. 

- Kukaan ei ole iholla kiinni ja saan olla yksin omalla patjallani. 

- Vatsa on rauhallinen.

- Ja yleinen fiilis kuluneesta päivästä on hyvä. 

Ainakin nämä toteutuivat viime yönä ja nyt voin hyvällä mielellä lähteä kohti päivän koitoksia. Edessä olisi nimittäin työpäivä kirjallisten töiden loputtomassa maailmassa ja loputtoman To Do -listan kanssa. 

Mukavaa tiistaita kaikille ^^

10. joulukuuta 2015

Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu?

Aika vaan vierii eteenpäin. Vasta hetki sitten oli se päivä kun L tuli hakemaan minua töistä ja nähtiin ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon työkiireiden vuoksi. Ja vasta hetki sitten olin töissä kuumottavassa palaverissa jossa edessäni istui työterveyshoitaja ja joku lakipuolen ihminen, palaveri josta aivan turhaan stressasin koska tiesin että asianomaisten käynti tulee olemaan turha, koska meillä on kaikki hyvin. Mutta ei, näistäkin on se yli kolme kuukautta aikaa. Mihin ihmeeseen se syksy ja vuoden pimein vuoden aika ovat menneet? Tänä vuonna syksy oli aivan uskomattoman upea. Kauniita aurinkoisia syyspäiviä aamusta iltaan eikä vesisateista tietoakaan. Sitä vain tuntui jatkuvat ja jatkuvan päivästä toiseen. Ja nyt vaikka onkin ollut pimeää ja sateista niin viime suoden kaltaista väsymystä, yleistä kiinnostuksen puutetta ja ärsytystä pimeydestä ei ole olut lainkaan. Suurimmaksi osaksi siksi että L on ollut arkena kotona nyt lokakuun lopusta lähtien. 

Olen saanut viimeisen kahden kuukauden aikana muokata työnkuvaani haluamaani suuntaan yhä enemmän ja enemmän. Olen saanut ottaa vastuuta ja minulle on annettu vastuuta lisää. Olen kokenut suurta tärkeyden tunnetta ja kokenut että olen korvaamaton työntekijä. Lisäksi hyvät uutiset mahdollisesta Tampereen työpaikasta ovat entisestään kasvattaneet työmotivaatiota ja kiitollisuutta Rinnekoti-Säätiötä kohtaan. Olen miettinyt paljon etenemismahdollisuuksiani j a asemaani työntekijänä, lisäksi lisäkouluttautuminen on ollut mielessäni. 

Ja koska aika vaan kului niin nopeasti, niin joulukin on nyt lähempänä kuin uskoisikaan. Ensimmäiset joululahjat hankin lokakuun lopulla ja siitäkin tuntuu olevan jo ikuisuus. Nyt joululahjat on kuitenkin almost kaikki hankittu, muutama toki vielä matkalla. Joulukortit laitoin eilen postiin ja kokonaisuudessaan joulun suunnitelmat alkavat olemaan selvät, ainakin kaupungin suhteen. Alun perin suunnittelin tekeväni jouluaattona vapaaehtoistyötä Helsingissä. Mutta jotenkin ajatus ilman läheisiä ja perhettä jouluaattona tuntui kaukaiselta. Täysin en vapaaehtoistyöideaa haudannut, mutta kaupunki vaihtui. Vietän jouluaaton Tampereella, mutta teen aatosta juuri sellaisen kuin itse haluan ja tarvitsen. Teen aattona sekä vapaaehtoistyötä että vietän aikaa perheen ja läheisten kanssa. Pysyn koko aaton Tampereella vaikka olisin Parkanoon halunnut ehkä mennäkin taas alkuillasta, mutta tänä vuonna bussit eivät enää liikennöi viime vuotiseen tapaan ja taksi olisi ainoa vaihtoehto. Pian se joulu kuitenkin on ja pian se on myös ohi. 

Mutta mitä muuta kuuluu? Toissa viikolla Black Fridayna saatiin vihdoin tilattua meille kauan haaveilemamme sohva BoConceptilta ja vanha Ikean Divaani muutti Keravalle uuteen kotiin. Pitkän toimitusajan vuoksi joudumme odottamaan sohvaa tammi-helmikuun vaihteeseen asti. Toisena haaveena on ollut matka johonkin Eurooppaa kauemmaksi ja tämä tulee toteutumaan ensi maaliskuussa, kunhan vain nyt ensi tulee hyvä lentodiili. Ensi vuonna täytyisi ostaa myös uusi tietokone ja ruokapöytä, ruokapöytä on kyllä jo katsottuna mutta tietokoneen valinta tuntuu tuottavan harmaita hiuksia vähän liikaa. Ainoa huolenaihe viime viikkoina on olut kipeytynyt alaselkä ja vasen lonkka. Vasemman lonkan bursa on taas ärtynyt ja tekee liikunnan harrastamisesta haasteellisempaa ja toisinaan myös kivuliaampaa. Mutta ehkä nämä ongelmat helpottavat taas ajan kanssa, toivottavasti täyttä liikuntalomaa ei tarvitsisi tänä vuonna pitää. 

Tällä hetkellä ja tänään. Tätä kirjoittaessani makaan olohuoneen lattialla jumppamaton ja muutaman tyynyn päällä. Kello on juuri nyt 5.15 ja puolen tunnin päästä olisi tarkoitus lähteä aamulenkille. Ulkona ei juuri nyt sada eikä tuule eilisen kaltaisesti. Töihin pitäisi mennä kahdeksaksi palaveriin. Töiden jälkeen olisi mukava käydä Ikeassa hakemassa muutamia puuttuvia juttuja ja sen jälkeen kävisi vielä tunnin kävelylenkillä. Sopivasti töitä, liikuntaa ja yhdessä oloa takaa varmaa onnellisuutta ^^

7. joulukuuta 2015

Tehokas kotitreeni

Tehokas kotitreeni

Treenissä on viisi patteria. Yhdessä patterissa on kolme eri liikettä. Yksi patterin kierros sisältää kolme liikettä. Tee kierroksia aina neljä. Vasta koko patterin tehtyäsi on 1min lepo.

1. Patteri
Hissikyykky varpaillaan 15 +
Kyynärpää-Polvi vatsat 20 + 
Yhden jaan askelkyykky hypyllä 8/jalka

2. Patteri
Yhden jalan lantionnosto 15/ jaka +
Lantion koontonosto 15 +
Yhdistetty sumo- ja askelkyykky 10

3. Patteri
Korkeaan polviseisontaan nousu 15/ jaka + 
Vartalonkierto 15 +
Punnerrus käsillä seisten 10

4. Patteri
Napautukset taakse polviseisonnassa nojaten 15 +
Hoover 30 sek +
Yhden jalan kyykky 15/ jalka

5. Patteri
Sumokyykky varpaillaan 20 +
Lantion nosto kierrolla  30 +
Kyynärpää-polvi lankku sohvalla 20


Liikkeiden selostukset: 
Hissikyykky varpaillaan: Jalat lantion levyisessä haara-asennossa. Nouse varpaille ja asetu 90 asteen kyykkyasentoon. Liike tapahtuu 90-120 asteen välissä hissimäisesti ylös ja alas liikkuen.

Kyynärpää-Polvi vatsat: Asetu selinmakuulle. Jännitä vatsalihakset ja kurkota vastakkaisella kyynärpäällä vastakkaista polvea.

Yhden jaan askelkyykky hypyllä: Aseta toinen jalka sohvan päälle. Tee yhden jalan askelkyykky ja hyppää ylös nousun lopussa.

Yhden jalan lantionnosto: Asetu rapukävelyasentoon ja nosta toinen jalka koukkuun toisen jalan reiden päälle. Nosta lantio vaakatasoon suhteessa muuhun vartaloon.

Lantion koontonosto: Asetu selinmakuulle ja koukista polvet niin että jalkapohjat ovat matolla. Laita kädet vartalon jatkeeksi. Jännitä vatsalihakset ja lähde nostamaan lantiota ylös niin että rullaat jalat niin ylös että varpaat osoittavat kohti kattoon. Palauta jalat takaisin alas lähtöasentoon.

Yhdistetty sumo- ja askelkyykky: Tee yksi sumokyykky ja sitten molemmille jaloille yksi askelkyykky.

Korkeaan polviseisontaan nousu: Istu toisen jalan päällä, toinen jalka on ojennettuna suoraksi eteen. Ojenna kädet sivuille suoraksi. Nouse istumasta ylös niin että ojennat itsesi korkeaan toispolviseisontaan. Istuudu takaisin toisen jalan päälle.

Vartalonkierto: Istu niin että vain peppu koskettaa lattiaa. Jalat ovat koukussa ilmassa. Kierrä vartaloa niin että kosketat vuorotahtiin käsillä lattialle.

Punnerrus käsillä seisten: Asetu käsillä seisontaan niin että jalat ovat sohvan selkänojan päällä. Olet siis koukistuneena 90 asteen kulmassa lonkista. Tee punnerrus vasten lattiaa ja pidä vatsa tiukkana.

Napautukset taakse polviseisonnassa nojaten: Asetu polviseisontaan metrin päähän seinästä. Nojaudu taaksepäin 45 asteen kulmaan ja kosketa vuorotahtiin seinää kädellä niin että kierrät vartaloa mukana.

Hoover: Tarviiko edes selittää ^^

Yhden jalan kyykky: Aseta toinen jalka sohvalle ja tee kyykky yhdellä jalalla. Pidä kädet edessä tai lantiolla.

Sumokyykky varpaillaan: Tee sumokyykky niin että seisot varpaillasi.

Lantion nosto kierrolla: Asetu selinmakuulle. Nosta lantiota niin että kierrät sen saman aikaisesti puolelta toiselle.

Kyynärpää-polvi lankku sohvalla: Nojaa kyyrärpäillä sohvaan ja aseta jalat niin kauaksi sohvasta että olet lankkuasennossa. Kosketa vuorotahtiin vastakkaisella polvella vastakkaiseen kyynärpäähän.

4. joulukuuta 2015

Rakas joulupukki

 Rakas joulupukki
Koska tämä tuntuu olevan taas se polttava puheenaihe niin tässä nämä minun toiveet.


Top 5

Matkalaukku: Kuvan Samaonite Neopulse lentokonelaukku tai Delseyltä joku vastaava olisi enemmän kuin kiva, mutta kova ja nelipyöräinen sen täytyy ehdottomasti olla. Musta tai joku harmaan värinen miellyttävät eniten. Toki jos vastaavanlainen laukku löytyy joltakin muulta merkiltä niin mikä ettei, mutta tuon kuvassa olevan laukun tyylinen sen pitäisi olla. 

Kynttilän jalat: Nuo Iittalan Nappulat ovat vain niin kauniit ja yksinkertaiset kynttilän jalat. Mustat ovat ajattomat ja sopisivat sisustukseen kuin sisustukseen. Nappulat sopivat sekä arkeen että juhlaan, eikä mustan väriset ole sidottuja käytettäväksi juuri tiettynä vuodenaikana.

Nilkkurit: Vagabondin mustat Emma nahkanilkkurit ja koko 37. Nilkkureissa on venyvä suuaukko joten ne pystyy vain sulauttamaan jalkaan. Niitä sopii käyttää lähes ympäri vuoden, ainakin syksystä kevääseen. Niihin mahtuu tarvittaessa villasukat ja ne sopivat niin housu- kuin mekkoasujen kanssa. Niillä on ihan järjettömän hyvä kävellä ja Vagabond nyt vain on Vagabond.

Reppu: Marimekon Eppu reppu. Tämä reppu on täydellinen reppu arkeen ja pienille viikonloppureissuille. Mikä että myös ulkomailla ollessaan reppu on hyvä matkakaveri. Olen pitkään etsinyt ajatonta ja yksinkertaista reppua, ja tietysti sellainen löytyy yllättäen taas Marimekolta.

Purkki: Marimekon Oiva/ siirtolapuutarha purkit ovat herttaisia. Niissa voisi säilyttää koruja tai keittiössä tarvittavia pikkutavaroita.  

Muita ideoita
Nuo Top 5 olevat ovat niitä ykköstoiveita, mutta nämä seuraavat viisi ovat niitä mistä tykkäisin ja mitä haluaisin. Sellaisia ovat Hennika huiviOiva/ Siirtolapuutarha teekannu, Kalevalan jotkut pronssiset nappikorvakorut, Veetin Spawax ja lahjakortti Stadiumiin.

Mitä te haluatte?

3. joulukuuta 2015

Marraskuun kohokohdat

Marraskuun kohokohdat
Yhteinen arki: L:n pitkään kestänyt työmaa Raisiossa valmistui marraskuun ensimmäisellä viikolla ja sen jälkeen koitti yhteinen arki. Yöt ollaan nukuttu pitkästä aikaa arkena saman katon alla ja molemmat ovat käyneet kotoa käsin töissä. Meillä on ollut ihan huippua minun mielestä. Parasta on ollut ehdottomasti se että ei ole tarvinnut soittaa tai viestitellä kuulumisten vaihtamiseksi.

Silta 6-10: Silloin 2013 kesällä kun muutettiin kesäksi Tampereelle asumaan ja Sillan ensimmäinen tuotantokausi tuli niin jäätiin koukkuun kyseiseen sarjaan aivan täysin. Nyt marraskuussa aina maanantaina töiden jälkeen on ollut parasta kun ollaan saatu yhdessä katsoa edellisenä iltana esitetty jakso Areenasta. En vaan tiedä mitään parempaa sarjaa, vai voiko joku väittää että tätä parempi vielä löytyy?

Pilvet-aurinko-taivas -maalaukset: Tuntuu että ne syys- ja lokakuun aurinkoiset päivät vain jatkuivat ja jatkuivat. Olen saanut useana aamuna nauttia niin uskomattoman kauniista auringonnousuista kun olen tehnyt matkaa töihin. Niin superhienoja pilvi-aurinko-taivas -maalauksia, joita (tuntuu etten) ole koskaan aiemmin Suomessa nähnyt. Toivon että pian sataa lumi ja saan nauttia entistä enemmän kauniista pilvi-aurinko-taivas -maalauksista.

Tampere viikonloppu: Pitkästä aikaa suuntasin viikonlopuksi Tampereelle. Äidin kanssa vietin paljon aikaa. Lisäksi näin muutamaa kaveria ja kävin molempia mummuja katsomassa, toista kotona ja toista sairaalassa. On se Tampere vaan se minun koti, se jonne haluan palavasti palata keinolla millä hyvänsä. Sieltä kotiin lähtiessä tuntuu kun joku repisi sisuskalut irti.

1. joulukuuta 2015

Miten meni? - Säästökuukausi

Miten meni? - Säästökuukausi 
Fiilikset ovat näin jälkikäteen hyvät ja ennen kuin paljastan lopullisen säästöprosentin niin avaan tarkemmin mihin rahat kuluivat. Pakollisia kuluja olivat vuokra, puhelin ja kuntosalimaksu, julkisen liikenteen lippu, kampaaja sekä ruokaostokset. Ruokaostokset tein joko Lidlistä tai Prismasta. Yhden kerran oli pakko mennä Alepaan, koska en muistanut edeltävänä päivänä että täytyy leipoa kakku jo aamulla kahvikemuja varten eikä aamulla ennen kahdeksaa mikään muu kauppa ole auki. Ruokaostoksilla kiinnitin huomiota kilohintoihin ja saatoin katsoa myös kotona/ netistä jotakin tarjouksia ja ostaa jopa itse tarjoustuotteita. 

Ylimääräisiä kuluja oli oikeasti ihan hirmuisen vähän. Rahaa ei kulunut yhtään vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin tai muihin asusteisiin. Elokuvissa en käynyt kertaakaan, en edes sarjalipuilla. Kodin ostoksiin sen sijaan meni reilu 30€ kun käytiin Ikeassa hakemassa kynttilöitä ja lyhty, sekä uusi kylpyhuoneen matto (vanha matto koki totaalisen kastumistragedian ja meni pilalle). Toki tuon maton olisi voinut ostaa joulukuussa mutta kun nyt kerta Ikeassa oltiin niin samalla sai senkin hankittua. Yöelämään ei kulunut rahaa lainkaan, kuten ei myöskään kauneudenhoitoon pakollista kampaajaa lukuun ottamatta. Muita ylimääräisiä kuluja olivat L:lle ostamani uusi pipo, reikäpihdit käsityöjuttuja varten (kun nyt kerran muistin) sekä puuterille uuden purkin (edellinen lahosi käteen yhtenä kauniina aamuna). Muuten elin kiltisti ja säästeliäästi ja sain aikaiseksi mentyä Kirpputorille ja jätettyä nimen varauslistalle. Kirpputorilta soitellaan sitten kun tiedetään tarkka päivä, mutta tammi-helmikuulle se joka tapauksessa menee. 

Rahaa kului marraskuussa 36% vähemmän kuin keskiarvollisesti laskettuna muihin kuukausiin nähden tänä vuonna. Tällainen säästökuukausi ennen joulukuuta on loistava tapa säästää rahaa joulun kuluja varten. Toisinaan säästökuukauden aikana teki mieli lähteä ostoksille ja kerran itse asiassa lähdinkin ja löin hanskat tiskiin ”nyt saa riittää”. Lopputulema oli kuitenkin se etten löytänyt mitään kaupungilta ja säästökuukausi ei katkennutkaan. 

Nyt voin hyvillä mielin lähteä joululahjaostoksille ja nauttia veronpalautusrahoista muutaman päivän päästä.
Hilmaiida