1. maaliskuuta 2016

I ♡ Feb

I ♡ Feb

Lyhyt, mutta sitäkin ihanampi kuukausi!

Löhöily paikka: Marraskuisena Black Fridayna tilattu Boconceptin sohva saapui helmikuun ensimmäisellä viikolla. Sohvaan saatiin itse valita kangas, kankaan mahdollinen tikkausompelu, jalat ja käsinojien asento. Kankaaksi valittiin vesipestävä ja kovaa kulutusta kestävä kangas. Istuin tyynyjen päälle valittiin tikkaukset. Jaloiksi valittiin kiiltävät, ohuet ja sirot teräsjalat. Käsinojat haluttiin hieman kallistettuina. Nyt sohva on ollut testissä ja se täyttää kaikki toiveet. Mahdutaan molemmat olemaan samaan aikaan sohvalla. Lisäksi siinä pystyy nukkumaan ihan kunnon yöunet, testattu on! ^^

Päivän pidentyminen: Enää ei tarvitse töistä lähtiessä katsella pimeitä katuja ja yleistä synkkyyttä. Päivät on ihan mielettömästi valoisampia vielä viiden aikaan. Ihanaa, että kevät on tuloillaan.

Äiti-tytär aika: Äiti oli kolmisen viikkoa Helsingissä. Käytiin molemmat ensimmäistä kertaa Helsingin jäähallin viikonloppukirppiksellä ja tehtiin hyviä ja edullisia löytöjä. Viimeisellä yhtyeellä viikolla käytiin Jumbossa shoppailemassa. Kerrankin näin että äiti tuli tänne.

Omaa aikaa: Viime viikonlopun olin itsekseni kotona, kun Lauri oli Parkanossa. Lauantaina treenien jälkeen menin keskustaan istuskeleen vilkkaaseen kahvilaan kirjoitelleen blogia ja chillaileen, kävin tekemässä muutamat tarpeelliset ostokset ja oikeastaan olin aamusta aina tuonne puoli kuuteen asti kokoajan menossa. Sunnuntaina kävin aamulla erittäin reippaalla reilulla 12 kilometrin kävelylenkillä auringonpaisteessa, tein lauantaina aloittamana blogitekstit ja muutaman uuden valmiiksi, hemmottelin itseäni kasvohoidolla ja telkkarin katselulla. Tein lisäksi uudia soittolistoja Spotifyhin New Yorkin reissua silmällä pitäen ja siinä samassa tuli kuunneltua mielettömän hyviä biisejä. Päätettiin siskon kanssa huhti-toukokuun vaihteessa päiväreissu Tallinnaan ja suunniteltiin muutamia muita viikonloppu reissuja kavereiden kanssa. Yritin siivota, mutta totesin että teen sen sit touhu-torstaina töiden jälkeen. Jotenkin ihan supersuper huippu viikonloppu. Just tähän viikonloppuun oli hyvä lopettaa helmikuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti