27. huhtikuuta 2016

Tapojen, rutiinien ja mieltymysten ABC

Tapojen, rutiinien ja mieltymysten aakkoset

Aamukahvi - Ilman sitä päivä ei lähde käyntiin. Juon kahvin mustana, mantelimaidolla tai lorauksella laktoositonta maitovaahtoa.

Bussimatka - menen istumaan aina pientareen puoleisille penkeille ja jos vielä saa oikein kunnolla valita niin takaovesta kaksi penkkiriviä eteenpäin, siinä on paras paikka.


Candy Crush Soda Saga - peli, jota pelaan joka ilta ennen nukkumaan menoa. Täydellistä unilääkettä.


Dermosil - käytetyin kosmetiikka- ja ihonhoitotuotesarjani, josta en aio luopua. Laadukasta sopivaan hintaan!


Energisyys - sanotaanko että energiaa minusta ei puutu (paitsi ilta-aikaan). Olen herätessäni lähes poikkeuksetta niin pirteä kuin ihminen vain voi olla. Energiaa riittää, kun saan olla liikkeessä suurimman osan päivästä. Energisyys tulee monelle mieleen kun pitää luetella adjektiiveja jotka kuvaavat minua parhaiten.



Funtsailu - eli ajattelua, miettimistä, pohtimista, järkeilyä ja tuumailua, miksi sitä nyt ikinä kutsutaankaan. Se on yksi harrastuksista (juoksemisen jälkeen) tai oikeastaan yksi luonteenpiirteeni (päättäväisyyden jälkeen).



Huulipuna - ilman meikkiä voi mennä mihin vaan, mutta huulipunalla tehdään ihmeitä. Siinä ehkä yksi kauneusmotto! Käytän huulipunaa arkena ja juhlassa, viikonloppuisin ja pyöräillessa, aina on aika ja paikka laittaa väriä huuliin punaa.

Ideoiden luoja - olen innokas (toisinaan liiankin) keksimään kaikenlaista. Ainakin töissä kuulen useasti sanottavan, ”kai Hilmalla on tähänkin joku idea jo valmiina”. Ideointi on luultavasti yksi sisäänrakennetuista ominaisuuksistani.

Juoksu - aamulla, päivällä tai illalla, ennen töitä tai töiden jälkeen, kotona tai matkoilla, mutta yleensä yksin. Juoksu on minun tapa viettää ihkaomaa-aikaa itseni kanssa. Juoksulenkillä mietin asioita ja puran erilaisia (tunne) tilanteita auki, pidän yllä hyvää aineenvaihduntaa ja kulutan ylimääräisen energian pois. Ilman tätä harrastusta en voisi elää, moni sen tietää.

Kaupassa käynti - on oikeasti lähes vastenmielisintä hommaa mitä tiedän. En tiedä miksi, enkä osaa perustella, mutta näin se vain on! Niin ja kauppakassien raahaaminen vasta kamalaa hommaa onkin. Voikohan musta tulla koskaan hyvää äitiä?

Laukun tyhjennys - tyhjennän laukun ensimmäisenä tullessan kotiin salilta, viikonloppureissulta tai ulkomailta. Tämä tapa on opittu vanhemmilta. Muistan aina kun tultiin kotiin mökiltä tai ulkomailta, niin isä ja äiti tyhjensivät laukut aina ensimmäisenä. On oikeasti aika iso rasti, kun jättää laukun tyhjentämättä (ja se lojuu ja lojuu lattialla) ja alat kahden viikon päästä tyhjentämään sitä.


Marimekko - sen vaatteet, laukut ja kodintuotteet ovat kaudesta ja vuodesta toiseen ehdottomia suosikkejani. Marimekko ei ole koskaan huono vaihtoehto jos miettii ostavansa jotakin.

Nettishoppailu - tilaan usein (kerran kahdessa kuukaudessa) ison määrän vaatteita sovitettavaksi kotiin ja luultavasti loppuhuipennukseksi palautan lähes kaikki takaisin. Eii… suurelta osin vaateostokset tulee tehtyä verkkokaupoista (tai ulkomailta). Myymälässä shoppailusta on tullut vastenmielistä. Jos päätän lähteä shoppailemaan, niin luultavasti kuljen kaupat läpi kokeilematta yhtäkään vaatetta. Kotona on kivempi pyöriä peilin edessä kuin kaupassa. Sitä paitsi, jos kivoja ja laadukkaita vaatteita saa netistä halvemmalla niin miksipä ei?

Pakkauslista - oli kyse päivämatkasta Tallinnaan, viikonloppu matkasta Tampereelle tai pidemmästä matkasta ulkomailla, niin pakkauslista on aina kirjoitettava. Kirjoittaessani pakkauslistan vältyn turhalta ”onkohan varmasti kaikki tavarat mukana” - stressiltä. Lisäksi pakkauslista helpottaa ymmärtämään ja tajuamaan, jos tavaraa on liikaa tai liian vähän.

Runot - niiden lukeminen on juoksemisen jälkeen toiseksi terapeuttisinta mitä tiedän. Niiden lukeminen sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kun aloitan lukemaan runoja, en millään malta lopettaa.

Suunnittelu -se on parasta, kun innostuu ja pääsee suunnittelemaan jotakin. Rakastan suunnitella ja keksiä monen moista. Tulevan lomamatkan, viikonloppureissun, blogikirjoitusten, juhlien ja erilaisten muiden asioiden suunnittelu on vain niin minun juttuni. Saatan uppoutua kyseisten asioiden suunnitteluun niin totaalisesti, että siihen saattaa hurahtaa äkkiä kokonainen päivä.


Työmatkapyöräily - parasta! Se on aikaa tulevaan työpäivään valmistautumiseen, mielen päällä olevien ajatusten työstämiseen, tehdyn työpäivän nollaamiseen ja aikaa elimistön ruokkimiselle ja ajatuksen kirkastumiselle. Se fiilis, kun saat työpäivän jälkeen hypätä pyörän selkään ja lähteä polkemaan kotiin, siihen tunteiseen pystyy samaistumaan vain muut työmatkapyöräilyä rakastavat tyypit. Kaiken tämän lisäksi takapuoli pysyy kunnossa!

Viinilasillinen - oli kyse mistä tahansa juhlista, rauhallisesta koti-illasta, yksille käymisestä, festareista tai ravintolassa syömisestä, jos juon, juon aina yhden lasillisen valkoviiniä. En yhtään enempää, enkä vähempää.

Yksin nukkuminen - nukkuessani yksin, nukun kuin tukki. Jos meitä on kaksi, vain mielikuvitus on rajana miten nukun. Ehkä en herää kertaakaan, ehkä herään kerran tai viidesti, ehkä en saa nukutuksi ollenkaan, mutta jotakin niiden väliltä se on. Ärsyttävä asia ja vaiva

Ääntä kuulokkeista - kuulokkeet ovat Must kun liikun ja matkustan yksinäni. Kuulokkeet ja musiikki kulkevat mukanani urheillessa, työ- ja vapaa-ajan matkoilla, shoppaillessa ja monessa muussa tilanteessa kun olen yksin itseni seurassa. Saan olla omassa maailmassa vaikka kuljen ihmisten seassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti