17. toukokuuta 2016

Offline-aika tulokset

Offline-ajan tulokset

Lähdin kokeiluun mukaan monen muun suomalaisen tavoin. Oma Offline-aika unikokeilu alkoi 17.4.

Ensimmäinen ja toinen viikko
Pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa täysin. Lauantaina tulin Tallinnasta kotiin puolen yön aikaan ja käytin tablettia laivamatkalla jotta en nukahtanut (sallittu juttu). Sänky pystyi täysin somettomana koko viikon ja näytöt sammuivat ensimmäisellä viikolla keskiarvollisesti 20.47 (20.30-21.00). Toisen viikon tiistaina unohdin offline-ajan ja käytin tablettia parikymmentä minuuttia pidempään kuin alkuperäinen kokeilun suunnitelma salli, ja vielä sängyssä juuri ennen nukkumaan menoa. Samalla tabletti jäi yöpöydälle yöksi, mutta en muista katsoneeni tabletista kelloa herätessäni yöllä pariin kertaan. Kokeilun unohtamiseen saattoi vaikuttaa Laurin kotona olo ja nukkumaan menon venyminen sen vuoksi. Näytöt sammuivat toisella viikolla keskiarvollisesti 20.59 (20.30-21.20)

Huomioita kahden viikon jälkeen
Huomasin nukahtavani aiempaa nopeammin, vaikka nukahatamisen kanssa ei ole ongelmaa ollutkaan. Ongelma on ollut aiemmin siinä, etten pysy unessa. Toisella viikolla huomasin heräileväni ensimmäisen kerran korkeintaan vasta 3-4 h nukkumisen jälkeen, ennen kokeilua ensimmäinen herääminen oli yleensä 1-2 h nukkumisen jälkeen. Myös heräilyjen määrä väheni. Aiemmin heräilin 1-3 krt yössä ja nyt heräilyä oli 0-2 krt yössä. Voiko muka jo kahden viikon kokeilun jälkeen olla tällaisia muutoksia? Unen laatuun saattoi vaikuttaa työmatkapyöräilyn aloittaminen ja siihen pikku hiljaa tottuminen. Olin näiden kahden viikon aikana pyöräillyt arkena kaikki työmatkat ja olin tehnyt pidempää päivää töissä. Tarkoitaen, että olin saanut rasitettua itseäni ja enemmän ja siksi unen tarve oli kasvanut. Näiden kahden viikon keskiarvollinen yöunien pituus oli 7h 45min (6h 30min - 9h). 

Muutin toisen viikon jälkeen kokeilun rajoja ja en halunnut olla niin minuutilleen tarkka, kunhan sänky pysyy jatkossakin somettomana. Sammuivat näytöt sitten kahdeksalta tai kymmeneltä niin niiden sammuttamisen jälkeen olen vielä hetken valveilla ennen nukkumaan menoa (n. 15-30 min), jotta sinisen näyttövalon katsomista ei ole juuri ennen nukkumisen aloittamista.

Kolmas ja neljäs viikko
Maanantaina en jaksanut millään katsoa Mustia Leskiä telkkarista, vaan katoin jakson koneelta sängyssä, toki menin nukkumaankin vasta lähemmäs puoli 11. Keskiviikkona en ehtinyt aamulla käydä koneella lainkaan ja töiden jälkeen lähdin suoraan Tampereelle. Tampereelle päästyäni lähdin suoraan mummulle ja olin vasta vähän ennen yhdeksää koneen äärellä. Luin illalla muutamia blogeja, katsoin sähköpostit ja jutelin somessa. Ei ihan sammunut näytöt vielä yhdeksältä, mutta ennen kymmentä joka tapauksessa. Torstaina isä katseli telkkaria olohuoneessa ja jouduin katsomaan Fitnesspäiväkirjat koneelta. Olisin tietysti voinut jättää jakson katselun seuraavaan aamuun mutten malttanut. Näytöt sammuivat kolmannella viikolla keskiarvollisesti 21.25 (20.50-21.55). Neljäs viikko meni aika samoissa tunnelmissa kuin kokeilun toinen viikko. Tosin näyttöjen sammuminen vaihteli kolmen tunnin sisällä, kuten myöhemmin alempana tässä kappaleessa tulet huomaamaan. Toisina päivinä näytöt sammuivat jo reilusti ennen yhdeksää kovan väsymyksen takia ja toisina se venyi eri puolille kymmentä. Keskiviikkona otin blogia varten auringonlaskukuvia ja muokkasin kuvat sitten vielä ennen nukkumaan menoa. Torstaina koneella kökkiminen johtui yhdestä työjutusta. Lauantaina olin niin puhki kuusi päiväisestä työviikosta ja unettomasta edellisestä yöstä, että menin nukkumaan jo vähän ennen puolta kahdeksaa. Näytöt sammuivat neljännellä viikolla keskiarvollisesti 21.05 (19.30-22.20).

Huomioita kahdelta jälkimmäiseltä viikolta
Heräilyn määrä ja ensimmäisen heräämisen ajankohta pysyivät samalla tasolla kuin kokeilun toisella viikolla huomattuani. Kolmannella viikolla ulkona oli kesä ja kotona sisällä lämpötila nousi ja muutamina öinä oli aika kuuma ja huomasin heräileväni useammin, muutenkin unen laatu oli heikompaa näinä öinä. Kolmannella viikolla nukuin neljä yötä Tampereella ja huomasin nukkuvani siellä aiempaa sikeämmin. Ehkä se johtui siitä että olin liikkeellä aamu kuuden ja ilta kahdeksän välillä koko ajan. Jälkimmäisen kahden viikon keskiarvollinen yöunien pituus oli 7h 25min (5h 30min - 9h). Johtuen siitä, että menin arkena myöhemmin nukkumaan kun ensimmäisten kahden viikon aikana. Jälkimmäisellä kahdella viikolla huomasin sammuttavani näytöt automaattisesti jo reilusti ennen nukkumaan menoa. Tabletti, puhelin ja kone olivat aina olohuoneessa ja jotenkin niitä ei tehnyt edes mieli käyttää juuri ennen nukkumaan menoa. Useana iltana luin kirjaa tai tein jotakin muuta.

Mitä nyt?
Aion jatkaa sängyn somettomana pitämistä sekä sitä etten juuri nukkumaan menoa tuijota näyttöjen sinistä valoa. En aio kytätä kellosta näyttöjen sammuttamis aikoja, mutta pyrin siihen että yhdeksän kymmenen aikaan somet hiljenee ja rauhoitun yöunille. Sinänsä jatkan kokeilua, mutta en enää ajattele nukkumaan menoa ja somettomuutta kokeiluna. Tavoite on päästä siihen, että heräilyjen määrä pysyy tavallisena yönä 0-1 välillä ja, että ensimmäinen herääminen olisi vasta reilusti yli puolen yön. Olen myös kiinnittänyt huomiota nesteen juomisen määrään ja juonti aikaan, ei varmasti ole kovin fiksua juoda illalla seitsemän jälkeen reilua litraa vettä. Se on varma tapa heräillä yöllä useaan kertaan. Kokonaisuudessaan voin sania kokeilusta olleen paljon hyötyä ja kannustan ihmisiä lähtevän kokeiluun mukaan. Kahden viikon kokeilu on ehkä vähän liian lyhyt, mutta neljässä viikossa huomaa oikeasti, mitä hyötyä näyttöjen tuijottamattomuudesta juuri ennen nukkumaan menoa onkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti