23. toukokuuta 2016

Onko kesäloman suunnittelu hyvä vai huono juttu?

Onko kesäloman suunnittelu hyvä vai huono juttu?

Viime vuoden toukokuussa aloitin suunnitella kesälomaani niin että loin Exeeliin kalenterin johon laitoin kaikki jo tiedossa olevat menot (Rooman matka, häät ja suunnitelmissa olleet sijainnit, missä milloinkin aioin olla). Tämän jälkeen tein listaa, mitä kaikkea haluan tehdä, ketä ihmisiä haluan nähdä ja löin lukkoon sen, milloin olen Helsingissä ja milloin Tampereella. Kesäkuussa, paria viikkoa ennen loman alkua olin yhteydessä moniin ihmisiin ja osan treffeistä sain lisättyä kalenteriini. Juuri ennen kesäloman alkua kalenteri näytti hyvältä, oli paljon tekemistä tiedossa, mutta myös päiviä joille ei ollut mitään suunnitelmia.

Tänä vuonna aion tehdä osittain samoin kuin viime vuonna. Exel kalenteri on jo luotu ja sieltä löytyy vastaa meidän yhteinen lomaviikko ja listaa siitä, mitä haluan tehdä ja ketä ihmisiä haluan nähdä. Viime kesälomallani en käynyt lainkaan Parkanossa tai mökillä ja tänä vuonna aion korjata nämä puutteet. 

Mielestäni loman suunnittelusta on se hyöty, että ei ainakaan tarvitse miettiä enää kesälomalla ”mitä sitä haluaisi tehdä”. Toisekseen kesäloma tuntuu vieläkin enemmän odottamisen arvoiselta ajalta ja kesälomaa ei mene päivääkään hukkaan. Kolmanneksi, kun tietää missä aikoo olla, voi juna- ja bussilippuja ostaa etukäteen ja säästää. Viime kesänä kotimaan sisällä tehtyihin juna- ja bussimatkoihin sain kulutettua vajaat 35 euroa, vaikka matkustin kolmesti Helsinki - Tampere välillä. En tiedä löydänkö loman suunnittelusta mitään negatiivista puolta. Hyvin uunniteltu on puoliksi tehty ja suunnitelmat ovat kuitenkin vain suunnitelmia, joita voi tarvittaessa muuttaa oman mielen, halun ja fiiliksen mukaan. Viime kesäloman jälkeen oli mukavaa muistella ja miettiä, mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä, kun ainakin osa niistä oli kirjoitettu ylös. Miten maltan odottaa vielä kuusi viikkoa että loma alkaa!

Oletko itse miettinyt mitä kesälomallasi haluat tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti