3. kesäkuuta 2016

Miksi rakastan minua?

Miksi rakastan minua?

Olen ollut toukokuun alun jälkeen aivan fiiliksissä kaikesta. Luin vanhaa päiväkirjaa ja pysähdyin yhdessä kirjoituksessa sanoihin, minä rakastan minua. Jäin miettimään pitkään: Rakastan, koska...

♡ Olen toiminnan nainen, päättäessäni oikeasti jotain - minähän myös päätän ja vien asian loppuun asti. Hyvänä esimerkkinä fysioterapeutiksi opiskelu. Vaikka opettajat olivat sitä mieltä että "olemme miettineet pystytkö heikon näkösi takia opiskella fysioterapeutiksi", pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja päämäärässä. Minusta tasan valmistuu fysioterapeutti!

♡ Olen huolehtivainen ja hyvä kuuntelemaan. Minulle on tärkeää, miten läheiset ja ystävät voivat. Olen se jolle voi aina soittaa tiukan paikan tullen, ei ole mitään asiaa mistä ei minulle voisi kertoa.

♡ ihailen omaa hymyäni, kesällä kasvoille ilmestyviä pisamia ja onhan nämä mun pienet hörökorvat aika söpöt. Niin ja luojan kiitos!, että olen perinyt hyvät tissigeenit äidiltä^^

♡  Nautin tärkeiden ihmisten yllättämisestä ja ilahduttamisesta. Oli kyse moikkaamassa käymisestä, lyhyestä puhelinsoitosta, kortin lähettämisestä tai pienestä lahjasta merkkipäivänä - se on oikeasti minulle erittäin tärkeää. Jos synttärikortti jää lähettämättä tai mummulla Tampere viikonloppuna käymättä, niin on varma että ottaa päähän ja pitkään.

♡ Minä pärjään aina. Pian 26 vuoden elämäni aikana ei ole sittenkään tainnut olla mitään vaikeaa asiaa mistä en olisi selviytynyt. Puhumalla ja aikaa antamalla asioilla on tapana ratketa. 

♡ Osaan tunteilla ja olen toisinaan yliherkkä. Itken milloin mistäkin pienestä jutusta - siskon huonon päivän takia, äidin innokkaan puhelinsoiton jälkeen, luettuani hyvän runon, tajutessani miten paljon kaipaan Lauria vaikka hänet juuri aamulla viimeksi näin tai siitä, miten hyvin omat asiat on. Ei ole olemassa tilannetta, missä ihminen ei saisi tunteilla.    

♡ Minulla on hyvä tilannetaju ja osaan lukea ihmisiä. Monesta vaikeasta tilanteesta olen selvinnyt pelkästään sillä, että olen ollut tilanteessa ajan tasalla ja olen osannut lukea ja tulkita ihmisiä. Toisen ihmisen tulkitseminen on vaikeaa, mutta siihen voi oikeasti opetella.

♡ Liikunta on osa elämääni. Ei ole tilannetta, päivää tai reissua, ettei muka olisi aikaa liikunnalle. Liikunta ei ole harrastus, se on elämäntapa, kuten töissä käynti ja nukkuminen.

♡ Tulen kaikkien kanssa toimeen - Katsomatta sukupuoleen, ikään, fyysiseen tai sosiaaliseen kehitykseen tai siihen että pidänkö ihmisestä oikeasti. Tulen joka tapauksessa kaikkien kanssa toimeen tavalla tai toisella. Ihmisten kohtaaminen on helppoa ja tulee luonnostaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti