9. heinäkuuta 2016

(Kesä)teatterissa

(Kesä)teatterissa
Torstaina herättyäni ja puoli päivää elettyäni ajattelin vaan isosti ääneen, mitähän tästä illasta on vielä tulossa! Ulkona oli kolmetoista lämmintä, pieni tuuli ja rakastettava tihkusade. Lähdin vähän neljän jälkeen keskustaan hieman myöhäiselle lounaalle. Mietin lounaan jälkeen, hyppäänkö bussiin vai menenkö kävellen? En jaksanut alkaa miettimään mikä bussi menee Rosendahliin jne jne... eikä matkaa Tampereen Sokoksen kulmalta ole kuin vajaa pari kilometriä. Joten kävelin. 


Törmäsin heti ensi alkuun parhaan ystäväni mieheen ja vaihdettiin kuulumisia, ennen kuin Laurin vanhemmat tuli. Taivaan tulet alkoi kuudelta ja katsomossa oli sangen erikoinen näky! Ihmisillä oli talvitakkeja päällä ja huovat mukana, pyllynalusia unohtamatta. 


Olisi luullut että kesällä KESÄteatteriin mennessä on kesämekko ja sandaalit jalassa. Toisin kuitenkin kävin ja kotoa lähtiessäni vedin päälle collegehousut, -paidan ja takin. Kangaskassiin heitin vielä pipon, hanskat ja villashaalin. Laurin äiti otti meille peffanaluset ja mulle kevyt untuvatakkinsa lainaan, koska lähdin kesäloman viettoon sillä oletusarvolla että en varmasti ainakaan talvitakkia tule tarvitsemaan. Vedin sitten loppujen lopuksi hanskoja lukuun ottamatta kaikki kangaskassissa olleet vermeet niskaan ja istuin palelematta kuin tatti paikallani.

Taivaan tulet oli hyvä. Täynnä huumoria ja sai välillä nauraa ihan vatsalihakset pinkeinä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen esitys säästä huolimatta. Joten menkäämme katsomaan ja pukeutukaamme säänmukaisesti! ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti