7. elokuuta 2016

Oi elokuu

Oi elokuu


Ulkona paistelee aurinko, toisinaan pilvistä ropisee vettä vettä, illalla parvekkeella istuessa hyttynen yrittää pistää pakaraan, yöllä parvekkeen ovi on auki ja edelleen tuntuu ihan kesältä, vaikka syksyn huntu näkyykin toisinaan. Kesästä on kulunut reilu 2/3, mutta vielä se on miltei kolmasosa jäljellä. Tarkoittaen sitä, että myös kesällä tehtävistä jutuista on vielä se kolmasosa tekemättä. Elokuu on ehdottomasti minun toiseksi lempparein kuukausi (yleensä) ihastuttavien kesäpäivien ja oman syntymäpäivän takia. On harmillista, että kesä on pian ohi, sitten alkaa syksy. Jotta syksystä ja erityisesti talvesta tulisi siedettävä niin haluaisin vielä... 

- Käydä päiväretkellä Porvoossa

- uida meressä edes yhden kerran tämän kesän aikana. Tämän toteutan heti kun joku päivä on illalla kahdeksan aikaan yli 20 astetta lämmintä. Poljen pyörällä Hietaniemen uimarannalle ja juoksen mereen.

- treenata ulkona as much as possible, vaikka salitreenit ovatkin pyörähtäneet käyntiin toden teolla.

- nukkua yhden kesäyön parvekkeella. Suunnittelin toteuttavani tämän ensi viikon aikana.

- Juoda aamukahvit parvekkeella jokaisena aamuna -mennä piknikille Suomenlinnaan.

- viettää kivat synttärit Turussa elokuun viimeisenä viikonloppuna.

- kulkea shortsit jalassa tai mekko päällä koko tämän kuukauden.

- Mennä katsomaan auringonlaskua Malminkartanon huipulle.

- käydä Kiasmassa tai Ateneumiissa. 


Nautitaan jäljellä olevasta kesästä ja kaikesta sen antimista. Kunpa kesä ei päättyisi vaan jatkuisi ikuisesti. ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti