2. syyskuuta 2016

Elämäni säätöjä


Uskon, että sieltä löytyy sielun siskoja, jotka suunnittelevat asioita etukäteen ja kalenteri on toisinaan aika over booked. Treffejä ja muita juttuja  on sovittu etukäteen ja suunnitelma näyttää toimivalta, mutta kestääkö se yhtään rakoilua? 

Joudut perumaan jotakin, mitä et haluaisi perua, mutta on vaan syystä tai toisesta pakko ja joka muuttaa koko sen hetkisen over booked tilanteen. Mikä painaa vaakakupissa, kun kaksi asiaa ovat yhtä tärkeitä, mutta vain toisen pystyy valitsemaan? Minua ärsyttää lähteä muuttamaan olemassa olevaa toimivaa suunnitelmaa ja aikataulua, kun siihen kuuluu muita ihmisiä joiden aikatauluja joutuu munklaamaan omien suunnitelmien muutosten takia. Ja vielä silloin jos suunnitelman muutos tai peruuntuminen on äkillinen ja toistuu jo toistamiseen  saman ihmisen kohdalla.

Miten kahden töissäkäyvän ihmisen on niin vaikea löytää yhteistä aikaa?... Miksi peruuntumiset sattuvat tapahtuvan usein saman ihmisen kohdalla? Minulle ainakin käy usein näin ja varsinkin sellaisten ihmisten kohdalla joita näkee muutenkin ihan liian harvoin. Nämä ovat niitä elämäni säätöjä joiden kanssa painin nykyään harmittavan usein. Oli kyse ystävätreffien peruuntumisesta, epäonnistuneesta yhteistreenien vetämisestä tai oikean "täydellisesti täydellisen" syystäkin löytymisestä (sen jälkeen kun olet jo kaksi edellistä palauttanut takaisin kauppaan kun ne eivät sittenkään ole olleet hyviä), niin säätäminen on vaan yksinkertaisesti ihan pyllystä. 

Se mistä tämä asia nyt juontaa juurensa löytyy täältä: Olin jo muutama viikko sitten sopinut ottavani koiran hoitoon tulevaksi viikonlopuksi ja hakevani sen perjantaina töiden jälkeen. Viime viikolla peruuntui treffit ystävän kanssa kun työpäivät venyivät puolin jos toisin, ja sovittiin että treffataan seuraavalla viikolla (eli meidän piti nähdä eilen torstaina). Kävikin ilmi, että koira pitäisi hakea perjantaina jo kolmelta, mutta pääsen vasta vähän ennen puolta neljää töistä. No can do it! Joten joko perun treffit ystävän kanssa, siirrän treffit ensi viikolle ja haen koiran tai sitten näen ystävää enkä ota koiraa viikonlopuksi ja koiralle joudutaan etsimään uusi hoitopaikka pikaisesti. Kyllä laitoin eilen siis koiran ja ystävän samalle vaakalaudalle! Olisin halunnut molemmat, mutta se ei vaan ollut mahdollista pitkän työpäivän ja aikataulujen takia. Erityisesti harmittaa se, että jouduttiin perumaan ja siirtämään treffit ystävän kanssa ihan viime hetkellä. Kuten jouduttiin perumaan heinäkuussa ja viime viikollakin!

Tuntuu, että pitäisi vaan elää ilman kalenteria ja olla suunnittelematta yhtään mitään. Elää päivä kerrallaan. Mutta... jos en suunnittele mitään niin en saa mitään aikaiseksikaan!!! Käykö teille koskaan näin? Mulle käy, vaikken haluaisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti