30. lokakuuta 2016

Los Angeles → Kingman → Page → Las Vegas → Bakersfield → San Fransisco → Cambria → Los Angeles


Reissuun on tasan kolme kuukautta aikaa!!! Reissusuunitelma on edennyt näinkin pitkälle. Nyt on jo lentojen lisäksi varattuna kaikki hotellit ja motellit sekä auto ja ajomatkoilla olevia nähtävyyksiä, paikkoja, kauppoja ja muita mestoja on mietitty ja listattu.

Tässä on miniversio reissun etenemisestä yöpymisineen:
- Sunnuntaina saapuminen Los Angelesiin, auton haku vuokraamosta ja yövytään Jerry’s Motelissa.
- Maanantaina ajetaan Los Angelesista Kingmaniin ja yövytään La Quinta Inn & Suites Kingmanissä.
- Tiistaina ajetaan Kingmanistä Pageen ja yövytään Best Western View Of Lake Powell Hotelissa.
- Keskiviikkona ajetaan Pagesta Las Vegasiin ja yövytään Trump International Hotel Las Vegasissa.
- Torstaina ajetaan Las Vegasista Bakersfield ja yövytään La Quinta Inn & Suites Bakersfield Northissa.
- Perjantaina ajetaan joka tapauksessa San Fransiscoon ja yövytään 3 yötä Coventry Motor Innssä.
- Maanantaina ajetaan San Fransiscosta Cambriaan ja yövytään Pelican Inn & Suites Cambriassa.
- Tiistaina ajetaan Cambriasta Los Angelesiin ja yövytään 3 yötä Dunes Inn Sunsetissa.
- Perjantaina lähtö Suomeen iltapäivästä, ja perillä Helsingissä lauantaina.

28. lokakuuta 2016

Vanha kunnon blogihaaste


Enpä osannut olettaa että nämä vielä palaavat. Muistan tehneeni näitä joskus blogin alkuaikoina Niin kuitenkin kävi että yksi lukijani minulle tällaisen lähetti ja en voinut jättää tekemättä


3 asiaa, joista pidän...
Collegehousut, ilman niitä en voisi kuvitella koskaan eläväni. Kaatosateessa juokseminen on ihan mieletöntä. Pidän myös ihan maagisen hauskoina kaikkia hassuja eläinvideoita.

3 asiaa, joista en pidä...
Sipuli (ihan tavallinen, puna- ja valkosipuli), toki niitä on usein ruuassa "piilosipuleina" mutta itse en laita koskaan ruokaan sipulia. Ihmiset jotka eivät sitten millään osaa pitää kiinni sovituista aikatauluista. Hidas internetyhteys on ehkä ei pidetyin asia.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…
Vietin laatuaikaa puolison kanssa, käytiin Porvoossa ostamassa uusi ruokapöytä ja testaamassa Tennispalatsin Scape sali Infernon siivittämänä.

3 asiaa, jotka osaan...
Olen taitava saamaan kaaoksen aikaan etsiessäni jotakin tiettyä vaatetta vaatekaapista (totta kai koko vaatekaappi on käännettävä ympäri mikäli juuri sitä tiettyä vaatetta ei löydy). Osaan huolehtia muidenkin muistuttamisesta niin paljon että siitä tulee usein jo ongelma. Pravuurini on varmaankin se että osaan tehdä oikeasti todella montaa asiaa samaan aikaan.


3 asiaa, joita en osaa...
Mitään mikä liittyy yleissivistykseen, hävettää myöntää että olen kyllä useissa asioissa täysi tampio. Huonekalujen kasaaminen ilman hermoromahdusta on mahdotonta. En myöskään osaa silittää kauluspaitaa.

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
Letittää hiukset ranskanletille ja muille erilaisille leteille. Käydä kaupassa järkevästi sillai kerran viikossa. Haluaisin osata olla spontaanimpi.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
Hävittää ihan kaikki turhat romut kaapeista. Pestä hampaat joka ikinen päivä kahdesti. Opetella käyttämään ruuanlaitossa monipuolisesti erilaisia kasviksia.

3 asiaa, joista stressaan...
Joulu, loputon To Do -lista ja muiden aikaansaamattomuudesta stressaaminen.


3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
Yksin kotona peiton alla makoilu töiden jälkeen. 15 minuutin suihkussa luttaaminen ja Laurin kainalossa pötköttely.

3 asiaa, joista puhun useasti...
Puhun paljon perheestäni. Saatan innostua puhumaan työstä liikaakin. Puhun myös useasti treeneistä ja niihin kuuluvista fiiliksistä.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
Collegehousut jos ei vielä tullut selväksi. Lenkkarit arjessa ja juhlassa, ei ole mitään väliä ja ja pipot, ne on yksi suuri rakkaus.

3 asiaa, joita en pue päälleni...
Ihonmyötäinen makkarankuorimekko, leveälahkeiset housut ja valkoiset saapikkaat, yäk!


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
Burberryn käsilaukku, kirkasvalolamppu ja videokamera. Uuden pienen merkkilaukun hankkiminen on ollut haaveissa kesästä asti. Kirkasvalolamppu olisi pimeän ajan piristys ja videokameralla kuvaamisesta olen innostunut enemmän kuin mistään muusta hetkeen.

3 asiaa, joista unelmoin...
Terveiden silmien omistamisesta, omistusasunnon ostamisesta asap ja täysipainoisesta kasvissyöjän elämästä.

3 asiaa, joita pelkään...
Junan vessat ovat pelottavia paikkoja, samoin kuin käärmeet ja suurimpana pelkona on se, että mitä mulle käy sitten isä ei joskus enää olekaan täällä.

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
Opiskelemaan pääseminen, hiusten saaminen kokonaisuudessaan ponihännälle sekä perheenlisäys viiden vuoden kuluessa.

Haastan tähän mukaan Treenikengissä blogin Millan. Lähtekää toki muutkin mukaan!

27. lokakuuta 2016

Minä haen kouluun


Fysioterapeutiksi valmistumisesta on pian kolme vuotta ja silloin oli vähän erilaiset fiilikset kun nyt (täällä). Kuvittelin joskus lukiolaisena ammattikorkean olevan ihan läpihuutojuttu. No ei se nyt ihan läpihuutojuttu ollut, sillä töitä sai tehdä oikein kunnolla. Valmistuttuani joulukuussa 2013 ajattelin, että EI ENÄÄ KOSKAAN, EI KOSKAAN koulua. Olinhan siinä vaiheessa istunut koulun penkillä jo 15,5 vuotta yhteensä. Mieli kuitenkin muuttui nopeasti ja jo vuoden päästä valmistumisesta aloin katsella jatkokoulutusmahdollisuuksia. 

Puntaroin pitkään erilaisia vaihtoehtoja niin yliopistosta kuin ylemmästä ammattikorkeasta. En kyllä käsitä miksi edes mietin yliopistovaihtoehtoja, koska en ole ollut ikinä mikään lukuihminen vaikka joutuu ammattikorkeassakin lukemaan. Alempaan ammattikorkeaan en todellakaan hae, sitä ei kestä pää, rahapussi eikä parisuhde. Haen siis ylempään ammattikorkean, vaikkei opiskelu työn ohella ole varmastikaan mitään iisiä. Uskon kuitenkin, että on se iisimpää kuin että yrittäisin elää 500€ kuukaudessa enkä tekisi töitä. Odotan innolla hakupapereiden eteenpäin laittamista ja pääsykoemateriaalien ilmestymistä, olen valmis ottamaan haasteen vastaan. ^^

En lähde vielä tässä vaiheessa paljastamaan, mitä ja mihin ammattikorkeaan aion hakea opiskelemaan. Paljastan sitten kun se on ajankohtaista.

Jotta elämässä pääsee eteenpäin on otettava haasteita vastaan! i'm ready!

25. lokakuuta 2016

Heipat väsymykselle


Olit sitten lapsi, aikuinen, raskaana, imettävä, mummu, vaari tai joku muu miksikä itsesi lasket, niin nyt kipin kapin D-vitamiini ostoksille. Itse tein ostosreissun viime lauantaina ja olen popsinut niitä siitä asti. On se aika vuodesta kun on otettava D-vitaminit päivittäiseen käyttöön. Uskokaa tai älkää niin en ole aikaisemmin syönyt D-vitamiinia läpi syksyn ja talven, mutta nyt aion. En halua kärsiä sekunttiakaan väsymyksestä ja huonosta vastustuskyvystä.

D-vitamiinia on montaa eri muoto, mutta D3-vitamiinin on niistä tärkein. Sitä syntyy runsaasti ihossa kesällä auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä varastoituu kesäisin Suomessakin hyvin mutta se ei todellakaan riitä Suomen kuuden kuukauden (loka-maalis) pimeälle ajanjaksolle. Eikä viikon tai kahden etelän reissu riitä D-vitamiinin saannin turvaamiseksi pimeän ajanjakson läpi. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden suosituksen mukaan D-vitamiinin päivittäinen saantisuositus aikuisilla on 50-100ug/ vuorokaudessa pimeällä ajanjaksolla.

Yleisimpinä D-vitamiinin liian vähäisen saannin puutosoireina ovat vastustuskyvyn heikkeneminen ja väsymys. Luettuani paljon aiheesta voisi sano lyhyesti, että ”D-vitamiini on ihmisen tärkein vitamiini. Sen liian vähäinen saanti vaikuttaa lähes kaikkeen ja aiheuttaa lähes kaikkea”.

23. lokakuuta 2016

Elämä ilman somea


Liityin Facebookiin miltei kymmenen vuotta sitten ja se on kuulunut minun säännöllisesti käytettyihin someihin. Jo useamman vuoden se on ollut pelkkä väline blogitekstilinkkien julkaisuun. Toki se on muistuttanut myös syntymäpäivistä. Instagramiin liityin reilu kolme vuotta sitten ja sitä olen käyttänyt päivittäin muiden elämän seurailuun ja omien elämäntapahtumien, asioiden ja päähänpistojen jakamiseen. Snapchattiin liityin siskoni pyytämänä kaksi vuotta sitten vähän sillä fiiliksellä, että kokelllaan nyt sitten. Sillä tiellä ollaan edelleen oltu… mutta ei enää. Vielä hetki sitten Snapchatista tuli katsottua muiden My Storyt yhdestä kahteen kertaa päivässä, usein heti töiden jälkeen ja toisen kerran juuri ennen nukkumaan menoa. Toki minulle henkilökohtaisesti lähetetyt viestit tuli katsottua silloin, kun huomaan niitä tulleen. Some on ollut siis läsnä elämässä AIKA paljon!


Ihan hyvin voisin olla jakamatta uusia postauslinkkejä. Ne ihmiset joita blogini kiinnostaa ja jotka lukevat sitä, löytävät sinne varmasti ilman että jaan linkkiä Facebookin seinällä kolmesta viiteen kertaa viikossa. Syntymäpäivät voin ihan hyvin merkata sähköiseen kalenteriin, jota kuitenkin katson päivittäin jotta tiedän mennä oikeaan aikaan töihin. Ja jos jollakulla on todella tärkeää asiaa niin hän varmasti soittaa, ellei saa minua kiinni somen kautta. Mitä hyödyn siitä, että seuraan ventovieraiden ihmisten elämää Instagramista? Mitä minulle siitä jää käteen? ja ketä oikeasti kiinnostaa missä olen, miltä näytän ja mitä milloin teen, jakaessani kuvia Instagramissa ja saadessani niihin 10—30 tykkäystä? Snapchatissa lähettelen viestejä silloin tällöin ja jaan yleensä joitakin aamun ajatuksia tullessani treeneistä tai mennessäni töihin. Ketä kiinnostaa?

MITEN MINÄ HYÖDYN SIITÄ ETTÄ JAAN ELÄMÄÄNI JOKA TUUTISTA ULOS? eikö tämä blogi vain riittäisi?

Pakko sanoa etten kyllä kuollaksenikaan muistanut millaista elämä on ilman somea! Muistan kyllä kirkkaasti olleeni tuolloin lukion ensimmäisellä, tuolloin kymmenen vuotta sitten kun latasin ensimmäisen some-kanavan. Tuolloin päiväni kuluivat juurikin niin että heräsin kuuden seitsemän aikaan ja menin joko aamutreeneihin tai suoraan kouluun kahdeksaksi. Sitten kuudesta kahdeksaan tuntia koulussa ja sieltä suoraan treeneihin. Kuuden seitsemän aikaan seisoin bussipysäkillä odottamassa bussia tai istuin isän kyydissä menossa kotiin. Sitten pari tuntia läksyjä ja yhdeksän kymmenen aikaan nukkumaan. Sama ralli jatkui vuosia. Enkä muista käyttäneeni somea vielä tuolloin, enkä edes vielä lukion lopussakaan. Sitä se elämä silloin oli, toisin on olllut useat vuodet sen jälkeen! Nyt herään viideltä ja menen aamutreeneihin. Käytän somea aamulla puolisen tuntia. Olen töissä aamu kahdeksan ja ilta viiden välillä ja aina silloin tällöin päivän mittaan pienillä tauoilla selaan Instagramin ja Facebookin etusivun läpi. Töiden jälkeen käytän somea kahdesta neljään tuntia, riippuen onko illalla toiset treenit vai ei. Toisin sanoen käytän somea vaihtelevasti puolesta tunnista neljään tuntiin päivässä, miettikää NELJÄ TUNTIA!!! Viikonloput tietysti asia erikseen jolloin somen käyttö on ollut vielä huomattavasti runsaampaa (VOI LUOJA). Siis jos ei sen kummemmin tee mitään muuta kuin treenaa ja oleile kotona.

Vietin tämän viikon tiistaina sometonta päivää kirjautumalla ulos edellisenä iltana kaikista käyttämästäsi some-kanavista: Facebook, Instagram ja Snapchat. Jätin WhatsAppin ja Facebookin messengerin aktiivisiksi. Someton päivä kului juuri päinvastoin kun osasin koskaan olettaa. Oletin että se olisi ollut jotenkin kamalaa ja tuskaisen hankalaa. Aamulla ei ollut ongelmia, koska aamutreenit venyivät sen verran pitkiksi että aika riitti juuri ja juuri suihkuun ja aamiaiseen. Työpäivän aikana katsoin puhelimesta vain kelloa ja luin sähköpostit. Illalla istuin koneen ääressä tunnin kirjoittaen yhtä ensi viikolla ilmestyvää postausta. Muutoin kone oli kiinni. Kävin iltakävelyllä, kuuntelin radiota, viikkasin pyykkejä, vaihdoin lakanat, niin ja innostuin katsomaan telkkariakin, lukemaan runoja ja istumaan parvekkeella toppatakki päällä puoli tuntia kuunnellen ääniä ja ajatellen elämää. Vähän ennen kymmentä kaivoin puhelimen laukusta, tarkistin että herätyskello soittaa aamulla, kömmin puhtaiden lakanoiden väliin ja suljin silmäni. Someton päivä oli siis someton päivä. Seuraavana päivänä kirjauduin takaisin someen ja päässäni naksahti joku vipu Off -asentoon. Se tiistai muutti kaiken, ihan kaiken minun ja somen välillä.

Tähän asti olin kirjoittanut tätä tekstiä valmiiksi ja ajattelin kirjoittavani tämän loppuun lauantaina. Kunnes sattumalta törmäsin The Good Morning -blogin Kaisan kirjoitukseen, Ihminen voi syödä, nukkua, jutella ja rakastaa ilman somea. Joku muukin oli siis tullut siihen tulokseen että nyt saa riittää. Kaisan kirjoitus oli hyvin puhutteleva ja ajattelua herättelevä. Jotta tiedät mistä puhun niin lue Kaisan kirjoitus (täältä). Kaisa on toki ollut jo parisen kuukautta tällä tiellä ja minä vasta muutamia päiviä, mutta jo nyt tuntuu ihan erilaiselta.


Torstaina aamulla suljin puhelimesta ja tabletista kaikki somekanavat ja torstai iltana Snapchat sai lähteä kokonaan. Annoin itselleni hetken miettimisaikaa. Perjantaina kuitenkin poistin puhelimesta ja tabletista Facebookin, Messengerin ja Instagramin. Puhelimen kotinäytöllä on enää Whatsapp, sähköposti, Safari, kalenteri, viestit, kamera, puhelin ja kuvat. Ei somen somea. Tietokoneelta löytyy edelleen Facebook, mutta sekin on nykyään aina suljettuna. Käyn siellä kerran tai kaksi päivässä. Ensi vuoden alusta Facebook lähtee kokonaan ja minusta jää jäljelle vain blogi. Blogiani seuraavat voivat halutessaan lisätä itsensä sähköpostilistalle, jonka kautta saat sähköpostiin ilmoituksen kun minulta ilmestyy uusi blogiteksti.

Miten vapauttavaa on vapauttaa aikaa johonkin ihan muuhun! Aikaa omalle itselle, ajatuksille, harrastuksille, hitaille ja pitkille aamuille, sohvalla makaamiseen, ulkoiluun, käsitöihin, blogin kirjoittamiseen, juoksemiseen, pitkiin maratonpuheluihin läheisten kanssa, 100% läsnäoloon, siivoamiseen, omaan loputtomaan luovuuteen ja ties mihin uuteen ja ihanaan. Uskon tämän somettoman elämän muuttavan elämääni hirmuisesti ja tulen jakamaan siihen liittyviä ajatuksia varmasti vielä monesti täällä blogin puolella.

Minut tavoittaa tästä edes varmimmin Whatsapp- ja normiviesteillä, sähköpostilla sekä tutulla ja turvallisella puhelinsoitolla.

21. lokakuuta 2016

Onko kyse käytöstavoista vai opituista tavoista?


Ajattelin ensimmäisen kerran kirjoittavani tästä aiheesta jo ennen kesää. Tai kirjoitinkin, mutta teksti jäi luonnoksiin. Tein se nyt sitten kuitenkin valmiiksi, koska se tuntui tärkeältä.

Soitat jollekulle läheiselle vaihtaaksesi kuulumisia, mutta toinen vaikuttaa siltä ettei ole läsnä puhelimen toisessa päässä. Viestittelet jonkun kanssa, mutta toinen vastaa vaan lyhyesti ja hyvin suurpiirteisesti ja jäät miettimään, lukiko hän viestit oikeasti ajatuksella. Kerrot face to face jostakin sinulle tärkeästä asiasta, mutta toinen vain mutisee niin, joo, juu. Minusta tämmöiset tilanteet ja "tavat" ovat nykyään ihan tavallisia ja yleisiä. Oletko miettinyt mikä merkitys läsnäololla ja kuuntelemisella oikeasti on? Kyllähän te kaikki tiedätte sen tilanteen kun menette ulkomaille ja kerrotte sieltä palattuanne, että "ihmiset olivat niin ystävällisiä ja kiinnostuneita." Faktahan on se, että suomalaiset ovat varmasti yksi maailman huonoimmista kansoista olemaan läsnä, kuuntelemaan ja kommunikoimaan. Myönnän itse kuuluvani tähän sakkiin JOSKUS, mutta hyvin hyvin harvoin. Tehdessäni päivittäin työtä sellaisten ihmisten kanssa jotka tarvitsevat paljon keskivertoa enemmän läsnäoloa ja erilaisia kommunikoinnin taitoja, tulee oikeasti kiinnitettyä huomiota siihen miten itse ja miten muut ihmiset ovat läsnä eri tilanteissa.

Tässä muutama konkreettinen esimerkki, jotka saavat ihokarvani piikkisuoriksi! Yksi soittaa minulle useimmiten aina silloin kun on matkalla paikasta a paikkaan b, höpöttelee niitä näitä muttei kuuntele yhtään mitä minulla on kerrottavaa. Toinen soittaa pikaisen 10 minuutin puhelun tehden samalla töitä tai ajaen autoa ja taustalla kuuluu pauhaavan telkkarin tai radion ääni (puhelun lopuksi hän kysyy mitä kuuluu ja minuuttia myöhemmin puhelu päättyy). Toinen lähettää työn teon lomassa viestejä (hauskan videon, kertoakseen jostakin jonnen joutavista asioista), mutta töiden jälkeen viestittely loppuu lähes täysin. Toinen surffailee netissä joka ikinen kerta kun otetaan videopuhelua. Oikeasti ihmiset, mietittekö koskaan miten näissä tilanteissa toimitte? Törkeyden huippu on se hetki, kun kutsut toista nimellä (toinen ottaa katsekontaktin ja vastaa niin) ja alat tämän jälkeen kertomaan jostakin sinulle tärkeästä asiasta ja toinen vain tuijottelee muualle ja räplää esimerkiksi puhelintaan? wtf....

En nyt sano olevani mikään läsnäolon ammattilainen, tai kommunkoinnin mestari mutta olen varmasti reippaasti yli keskitason. En tiedä onko tässä kaikessa kyse vain käytöstavoista vai opituista tavoista!? Itse ainakin pyrin yllä mainituissa tilanteissa olemaan läsnä ja kuunteleman. Jos tämä (avautuminen) kolahti kun pää kaapinoveen niin suosittelisin todella miettimään tapojen muuttamista ^^.

19. lokakuuta 2016

Pieniä iloja


Emme iloitse tarpeeksi koskaan ja varsinkaan, kun on kyse pienistä jutuista, jopa ihan niistä naurettavimmista jutuista. Tässä viimeisen kolmen viikon ajalta erilaisia pieniä iloja, jotka näin jälkikäteen luettuina tuntuu pieniltä iloilta.

- Facebook-kirpputorille myyntiin laitetut Marimekon pipo ja laukku löysivät uudet omistajat kolmessa päivässä.

- Se tunne kun joka lihakseen sattuu, silmässä on erittäin kipeä ja tulehtunut näärännäppy, kurkussa on kaktus ja nenä vuotaa vettä, ja sitten näet Justin Bieberin vilkuttamassa auton ikkunasta. Hyvästi kivut ja vaivat :D

- Kommentti, "Ei sinun tarvitse kaikkea osata." toimii ainakin siinä vaiheessa, kun yrität epätoivoisesti ymmärtää ATK-kaapin vikaa korjaavaa sähkömiestä, joka selostaa sinulle sähkömiehen kielellä mitä seurraavalla kerralla voi itse tehdä vian jäljittämiseksi.

- Ennakko-oletusten tekeminen omasta kyvykkydestä pitäisi kieltää. Päivästä voi suoriutua vaikka miehitysvaje on miltei överi.

- Kurkunpään tulehduksesta johtuva osittainen äänen menetys alkoi onneksi vasta perjantaina työpäivän jälkeen ja ilostutti pajupillimäisellä äänellään meidän viikonloppua.

- Yksin sairastaminen on pyllystä, onneksi tällä kertaa Lauri oli kotona ja joutui passaamaan minua ^^

•••

- Se jättimäinen hymy huulilla, kun olet juuri varannut lennot Los Angelesiin ^^

- Onneksi minulla on hyvät hampaat. Lohjennut hammas tuli korjautettua kaksi tuntia tapahtuneen jälkeen ja hammaslääkäri totesi vielä kermaksi kakun päälle, että "muuten hampaat ovatkin ihan täysin kunnossa ja reikiä ei ole". -terkuin Hilma 26 vuotta, jolla ei koskaan ole ollut reikiä!

- On aika mukavaa tulla töistä kotiin, kun jääkaapissa odottaa aamulla valmiiksi tehty kanasalaatti ja pakkasessa proteiinijäätelö.

- Pitkäksi venynyt junamatka menee leppoisasti, kun ottaa paikan lemmikkieläin osasta.

- Hyvin nukuttu yö, kolme pitkää kävelylenkkiä ja muuten rento meininki tekee lauantaista hyvän. 

- Aikaisen aamuherätyksen ja kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen on oikeasti ihan ok mennä nukkumaan seitsemältä illalla jos väsyttää ihan liikaa.

•••

- Työelämä on yhtä tärkeä kuin yksityiselämä, kunhan vain kaikki oivaltaisivat sen.

- Yhdeksän kuukauden hiustenkasvatusoperaatin jälkeen ja turhautumisen tunteen hetkellä kannattaa katsoa niitä yhdeksän kuukauden takaisia valokuvia ennen kun leikkaa Fiskarsseilla hiukset lyhyeksi. Itse tein näin ja vältyin kaljuuntumiselta! :D

- Pidä vakuutukset kunnossa, sillä se hetki kun puhelimen näyttö menee rikki nii maailma ei siihen kaadu! Eikä koko maailman tarvitse kuulla ja nähdä asiasta Facebookin, Instagramin, Twitterin ja Snapchatin kautta, kiitos!

- Kahdeksaan asti aamulla nukkuminen edes kerran puolessa vuodessa on ihan tosi mukava asia. 

- Kyykkytreeni kulkee huomattavasti odotettua paremmin, kun laittaa uuden treenipaidan päälle.

Muistakaa nauttia kaikista arjen ja elämän pienistä iloista ja näyttäkää se itsellenne. Toisinaan tuntuu, että elämässä ei ole aikoihin tapahtunut juuri mitään hyvää ja positiivista. Listaamalla pieniä iloja ylös ja lukemalla ne viikkoja myöhemmin, huomaa miten paljon todellisuudessa iloja onkaan ollut. Toivotettakoon nyt vielä kaikille erinomaisen mukavaa päivää olitte sitten lomalla, vapaalla tai töissä. 

17. lokakuuta 2016

DIY: Knee Ripped Jeans


Etsin pitkään kaupoista tuunattavaksi sopivia farkkuja kuitenkaan niitä löytämättä. Eikä omasta vaatekaapistakaan monia farkkuja löydy, sillä omistan yhdet farkut ja yhdet lappufarkut. Näistä toiset pääsivät kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen tuunauksen kohteeksi ja pienen suunnittelun jälkeen kaivoin ompelulaatikosta tarvikkeet. Kaupasta kävin ostamassa muutamalla eurolla mattoveitsen ja lehdet otin kotoa lehtikorista. 

Tuunattavat farkut olivat Zaran Basic Dept. Crafted farkut (Autumn 2014). Täydelliset istuvuudeltaan niin reisistä kuin takapuolesta. Tässä ne nyt ovat ja tuli kyllä niin makeet tee se itse reiän polviin -farkut että huh huh.


1. Pue farkut päällesi ja merkitse seistessäsi kynällä polvilumpion keskikohta ja alareuna. Piirrä lopuksi kaareva viiva lahkeen sivulta sivulle. Ota farkut pois jalasta.

2. Laita kiiltäväpintainen lehti lahkeen sisään polven kohtaan ja viillä kynällä piirretty alaviiva auki. Pue farkut päälle ja testaa sekä seisten että istuen, että viiltokohta on hyvä. Merkitse samalla seistessä haluamaasi kohtaan yläviiva johon teet viillon. Ota farkut pois jalasta.

Itse piirsin aluksi valkoisella kangaskynällä ja testattuani tuntui että rei'istä tulee liian pienet ja piirsin mustalla kynällä uudet. Tein alaviillon mustan viivan mukaan ja yläviillon valkoisen viivan mukaan. Kannattaa siis olla toai tarkka ettei rei'istä tule liian suuret. 


3. Laita taas lehti lahkeen sisälle ja viillä yläviiva auki. Toista sama toiseen lahkeeseen. Mattoveitsen sijasta voi käyttää saksia, jos haluaa suoran ja tasaisen leikkausjäljen.

4. Pue farkut ja katso, että viilletyt aukot ovat miellyttävät. Ota farkut pois ja käännä ne nurinpäin ja siisti viiltokohdat saksilla. Lopuksi laita farkut pesuohjeen mukaiseen pesuun, jotta kynän jäljet lähtevät pois.


Pesun jälkeen kannattaa vielä käydä reiät läpi ja siistiä saksilla jo siltä tuntuu. Itse suurensin molempia reikiä heti pesun jälkeen märkänä ja siksi reikien yläreunat ovat kuvassa noin huolitellut. Alareunasta näkee, miltä reuna tulee näyttämään pesun jälkeen. Farkuista tuli täydelliset, mutta harmi vaan, että ilmat alkavat olemaan sen verran viileitä, ettei näillä farkuilla tarkene enää ulkona ilman Stay Up -sukkia. 

15. lokakuuta 2016

Saari-Soljanen


Viime viikonloppuna oltiin Parkanossa ja käytiin piipahtamassa Seitsemisen kansallispuistossa. Taisi muuten olla muistaakseni jo viides perättäinen syksy kun näin käy. Tällä kertaa Nala oli meidän mukana. Sää oli tuulinen ja kylmä, mutta silti semi aurinkoinen. Meidän piti kiertää tämä Saari-Soljasen reitti jo joskus aikaisemmin, mutta se oli syystä tai toisesta tuolloin suljettu. Laurin porukoiden luota on matkaa Saari-Soljasen parkkipaikalle noin 37km. Jätettiin auto parkkipaikalle nuotiopaikan kupeeseen ja lähdettiin liikkeelle.

Ihmisiä oli paljon liikkeellä, paljon tavallista enemmän. Tai niin havainnoin. Saari-Soljasen ympäri kiertäminen ei siis vie paljoakaan aikaan, miten kauan nyt sitten reilun kahden kilometrin matkan kukin kävelee. Parasta Seitsemisessa ulkoilussa on ilman raikkaus ja happirikkaus verrattuna Helsingin Keskuspuiston ilmaan :D. Oikeastaan kaikki on erilaista ympärillä, niin puut kuin muutkin kasvit. Vaikka en mikään luonto ihminen olekaan (telttaileminen on täysin nou nou), niin kyllä tuolla metsässä kulkiessa mieli ja sielu lepää. Hyvinkin terapeuttista köpötellä keskellä ei mitään ja kompastella milloin mihinkin oksan ja kannon pätkiin. Onneksi tällaisia paikkoja on vielä maailmassa!

13. lokakuuta 2016

Onko lonkka kunnossa vai ei?


Kuntoutusta on takana 60 päivää, edellisestä tilannekatsauksesta on neljä viikkoa (täältä). Neljä viikkoa sitten pystyin kyykkäämään samoilla treenipainoilla, tekemään askelkyykkyjä paikoillaan ilman painoja vammapuolelle ja liikkuvassa askelkyykyssä pystyin ottamaan viidestä kymmeneen kiloa painoa mukaan. Tuolloin en joutunut kiinnittämään huomiota koko aikaa lonkkaan, huomasin treenaavanai paljon rennommalla mielellä ja kipua syntyi oikeastaan ainoastaan juostessa. Fysioharjoitteet sisällytin salitreeneihin ja niitä tuli harjoiteltua noin kolmesti viikossa.

Nyt ollaan vieläkin paremmassa tilanteessa! Uuteen magneettiin ei toistaiaseksi tarvitse mennä, joten ei myöskään leikkausarvioon. Olen juossut viime ja tällä viikolla muutamia viiden kilometrin juoksulenkkejä niin että alla on vähintään 30min vauhdikas kävely. Jalka tuntuu huteralta ja pientä puutumista esiintyy pakaran alla, ihan takareiden yläosan seudulla. Juoksun aikana tai sen jälkeen ei ole ilmennyt mitään kipuja. Oluen silti hieman epäileväinen enkä uskalla lähteä pidentämään tässä vaiheessa juoksulenkkejä.

Nyt aion todella ottaa iisisti juoksun aloittamisen kanssa. Tästä mennään toivottavasti ainoastaan eteenpäin ja takaisin siihen että juoksu on se päälaji. Nämä ovat olleet liikunnallisesti elämäni pisimmät ja osittain turhauttavimmat 11 viikkoa (vammautumishetkestä tähän päivään). On aivan mieletöntä pystyä ja saada taas juosta. En malta odottaa tulevia loppu syksyn lenkkejä, alkutalven jalkojen alla juoksulenkin aikana narskuvaa lunta ja pientä liukkautta, puhumattakaan tammikuun USA:n länsirannikon reissua ja siellä tehtäviä juoksulenkkejä pikkusen erilaisissa maisemissa. Ihanaa olla taas edes puoliksi se joka juoksee paikasta toiseen ^^.

12. lokakuuta 2016

Ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa


Eilen se tapahtui, se uudessa paikassa työskentely ensimmäistä päivää. Aamun sain nauttia 20 minuuttia hitaammin kuin mihin olen tottunut (ihanaa). Uuteen paikkaan sain mennä kävellen kuten jatkossakin aion tehdä, uusi työmatka on lyhykäisyydessään tasan 1,5 kilometriä. Saan tehdä työtä aiempaa paremmassa, tilavammassa ja monipuolisemmassa paikassa, vaikka työnantaja ja asiakkaat pysyvät samoina, toki uusiakin tulee pikkuhiljaa.

Viimeistään marraskuun alusta saan lopullisesti unohtaa työmatkat Malminkartanoon, mutta vielä toistaiseksi työskentelen kahdessa eri osoitteessa. Tämän jälkeen saan siis heittää hyvästit HSL:lle ja takkuilevalle joukkoliikenteelle, ei haittaa lehdet raiteilla tai pieni 1cm lumikerros liikkumistani. Kaikista surullisinta tässä on työmatkapyöräilyn loppuminen miltei täysin. Tiedän kaipaavani reilun 17 kilometrin edestakaista työmatkapyöräilyjä Pasilasta Malminkartanoon vielä monesti. Ne kilometrit ovat olleet täynnä liikunnan tuomaa hyvää oloa, toisinaan ne ovat tuntuneet pitkiltä ja tylsiltä, mutta olen kokenut ne kuitenkin erittäin tärkeiksi päivän nollaamisen kannalta.

Eilinen ensimmäinen työpäivä oli jollakin tapaa kutkuttava. Olin vain ihan mielettömän fiiliksissä, olen edelleen ja tulen jatkossakin olemaan. Tutustutin asiakkaita uusiin tiloihin ja koko taloon. Tehtiin kaikkea muuta mihin me kaikki olimme ”normaalisti” tottuneet. Moni asia tehtiin kokeilemisen kautta ja fiiliksen mukaan. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta tuntuu että tämä on ehkä parasta mitä meidän työporukalle ja asiakkaille on koskaan tapahtunut. Miten maltan odottaa huomiseen!!

10. lokakuuta 2016

Viikonloppu uudestaan


Onnistuneen viikonlopun tunnistaa tylsältä ja haikealta tuntuvasta maanantaista. Juuri nyt tuntuu siltä. Olin Parkanossa ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun lopun ja kesäloman viimeisen viikonlopun jälkeen. Voi hyvä tavaton miten viikot kuluvat nopeasti. Viikonloppuun kuului paljon ulkoilua ja yhdessä oloa. Huippujuttuja olivat pitkät kävelylenkit ja juostut kilometrit, hurmaava Nala ja sen aiheuttamat lausahdukset ”Söpö ja rakkaus”, lauantain aamupäivän päikkärit, tammikuun reissun yöpymisten varaaminen ja reissun yleinen suunnittelu sekä hyvin nukutut yöt. Ei sitä ihminen kai muuta tarvitse tehdäkseen onnistuneen viikonlopun. 


Vaikka maanantai tuntuu juuri niin maanantailta niin tästä on tulossa toiminnan täyteinen ja muutoksen viikko. Tänään saan opiskelijan seuraavaksi seitsemäksi viikoksi, Stokkalla alkaa keskiviikkona kreisit Hullut päivät (joiden kuvastoa ajattelin selata kirjoitettuani tämän tekstin), sisko tulee yökylään torstaina ennen Lontooseen lähtöään ja viikonlopun saan (joudun) viettää itsekseni kotosalla Laurin ollessa töissä. Työpaikan muutto puskee päälle ja on jo kovassa käynnissä. Saan tällä viikolla olla sekä vanhassa että uudessa paikassa. Antaa viikon siis alkaa.

Onneksi viikonloppu tulee aina viikon lopussa uudestaan, muka yhtä uutena ja ihmeellisenä asiana. Mukavaa alkanutta viikkoa! ^^ 

Kuvat 1, 3, 8 - Laurin äidin ottamia

9. lokakuuta 2016

DIY: Crochet purse


Tarvitset: n. 75g Bali -puuvillalankaa, virkkuukoukun nro. 4, 2kpl D-renkaita (25mm), napin (23mm), paksua ompelulankaa, neulan, sakset ja vanhan laukun kabiinilukkoisen hihnan.

Laukun mitat: 16,5 x 18 cm x 1 cm.



Laukun rungon virkkaus: Luo 50 ketjusilmukkaa ja sulje ne renkaaksi piilosilmukalla. Virkkaa tämän jälkeen 1300 kiinteää silmukkaa. Näin 26 ensimmäistä riviä ovat valmiit.

D-renkaiden kiinnitys: Ota yksi D-rengas ja virkkaa se työhön kiinni viidellä kiinteällä silmukalla. Virkkaa tämän jälkeen 20 kiinteää silmukkaa. Toista tämä vaihe kahdesti. Näin rivin 27. on valmis. Virkkaa vielä D-renkaan kaarevan kohdan päälle 18 kiinteää silmukkaa niin että metallia ei näy. Virkkaa tämän jälkeen 20 kiinteää silmukkaa. Toista samalla tavalla 18 kiinteää silmukkaa toisen D-renkaan kaarevaan kohtaan. Virkkaa vielä 19 kiinteää silmukkaa ja päätä rivi piilosilmukalla. Näin rivi 28 on valmis.


Laukun pohjan umpeen virkkaus: Käännä työ nurinpäin. Tarkista, että työ on suorassa D-renkaisiin nähden ja virkkaa työn alareuna umpeen kiinteillä silmukoilla. Päätä rivi piilosilmukalla ja käännä laukku oikein päin.

Laukun kiinnityslenkki: Luo 15 ketjusilmukkaa. Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa ja luo sitten 3 ketjusilmukkaa. Jätä väliin 2 ketjusilmukkaa ja kiinnitä koukulla oleva ketjusilmukka viidenteen ensimmäisen rivin ketjusilmukkaan kärjestä katsoen. Virkkaa rivi loppuun kiinteillä silmukoilla. Päättele!


Kiinnityslenkin ja napin ompelu laukkuun: Ompele kiinnityslenkki paksulla ompelulangalla keskelle laukun takaosan yläreunaa. Katso napille paikka ja ompele nappi paksulla ompelulangalla laukun etuosaan kiinni.

Ota jo olemassa olevasta laukusta hihna lainaan ja näin laukku on valmis käytettäväksi ^^.

7. lokakuuta 2016

Tuli sellainen olo


Onni asuu tässä pienessä hurmaavassa, joka tuli jälleen kerran ihastuttamaan ja piristyttämään minua ja perhettäni. Eilen sängyssä pötkötellessämme tajusin vihdoin, miksi olen ollut viime aikoina ihan väsy ja puhki. Olen ajatellut päivittäin kotiin saavuttuani vain yhtä ainutta asiaa. Aamulla petaamatta jäänyt sänky ja muutamalla tyynyllä ja torkkupeitolla vuorattu sohva ovat näyttäneet houkuttavilta. Liian houkuttavilta. Aamuisin on huomattavasti tavallista vaikeampaa nousta kellon soittaessa tylsään ja ärsyttävään iPhonen ankan ääneen ja iltaisin alan haukotella jo ensimmäisten hämärän merkkien aikaan. Tiesin tämän päivän tulevan, mutta en tiennyt sen tulevan jo nyt. Tuli sellainen olo, että nyt en aio kärsiä tästä vaivasta tänä talvena ja syksynä ollenkaan. Kysymyshän on niinkin inhottavasta asiasta kuin väsymys ja pahimmassa muodossaan kaamosmasennus, johon valitettavan usein olen ajautunut pimeänä vuoden aikana. 

Ajattelin pyöräillä tulevana maanantaina töiden jälkeen suoraan apteekkiin ja ostaa hyllyn tyhjäksi 100ug D-vitamiini purkeista, huolimatta viime viikolla tehdystä päätöksestä "tässä kuussa en osta enää mitään extraa". Mutta eihän tämä ole extraa, eihän? Ajattelin myös rakennella tuon sähköinsinööritautia sairastavan mieheni kanssa meille kirkasvalovalaisimen, mutta en sitten tiedä onko siitäkään loppu kädessä mitään apua (siis siitä valaisimesta). Enkä muuten tiedä sitäkään, että mikä super-ihminen minun täytyisi olla, jotta kevään ja kesän vireystila säilyisi läpi syksyn ja talven. Onko jollakin vinkkejä? 

6. lokakuuta 2016

Talven reissu


Moikka ja mukavaa torstaita ^^ Viimeiset viisi päivää ovat olleet erittäin vauhdikkaat ja tapahtumarikkaat. Uusiin asiakkaisiin tutustumista, extemporee hammaslääkärikeikka, lääkärissä käynti kera samalla salilla käyvät lääkärin kanssa (oli pieni yllätys vastaanotolla), työpaikan muuton varmistuminen ja tammikuun reissun lentolippujen osto. Kutkuttavin asia on ollut viime sunnuntaina ostetut lentoliput. Meillä on tammikuussa yhteinen reilun kahden viikon talviloma ja koto Suomi saa jäädä taakse. Matkakohde on USA:n länsirannikko!!! Kuinka siistiä, mutta loppukuusta tulee lisää reissusuunnitelmasta ^^ 

Kuva: Helka Oksanen

5. lokakuuta 2016

♡ Mantelimaito


Tästä en enää luovu! Olen käyttänyt jo pitkään pelkkää mantelimaitoa ja voinut vihdoin sanoa heippa kipeälle vatsalle, turvotukselle ja ilmavaivoille. Mantelimaito on ehdottomasti lempi maitovalmiste kahvin joukkoon. Kahvi maistuu nyt paljon paremmalta ja aromit tulevat paremmin esiin. Aluksi käytin makeutettua mantelimaitoa., mutta kesän jälkeen vaihdoin kuitenkin makeuttamattomaan vaihtoehtoon, kun huomasin sellaista olevan. Muutamalla ensimmäisellä kerralla makeuttamaton mantelimaito maistui pahalta, mutta tiesin tottumisen vievän aikaa. Nyt en enää vaihtaisi mihinkään muuhun! Juon kahvin ennemmin mustana kuin käytän tavallista maitoa jos manelimaitoa ei ole saatavilla. Nyt olen käyttänyt vallan tuota Alpron tuotteita, mutta tarkoitus on testata muidenkin valmistajien makeuttamattomat vaihtoehdot. 


Ravintosisällöltään Alpron makeuttamattomassa mantelimaidossa on tavalliseen rasvattomaan maitoon nähden enemmän rasvaa, mutta vähemmän kaloreita ja proteiinia. Loistavinta ja tärkeintä on se, että tämä mantelimaito on hiilihydraatitonta (0.1g/ 100ml). Tarvittavat hiilihydraatit saa muualtakin ja elimistö välttyy turhilta sokereilta. Vitamiiniarvot ovat samat kuin tavallisessa rasvattomassa maidossa. Kannattaa lähteä testaamaan ja etsimään suosikkituotetta! 

Ehdoton oma suosikkijuoma on 2.5 dl suklaakahvia (Robert Paulig Choco, Indiska coffee Chocolate tai Moomin coffee choco mint) + 1/2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa, NAM ^^

3. lokakuuta 2016

Tuhoa tämä kirja


Montako kirjaa olet tuhonnut elämäsi aikana? Montako kertaa olet kaatanut juotavaa kirjalle? Montako kertaa olet vetänyt kirjaa perässäsi kävelylenkillä? Ensimmäiseen kysymykseen voin vastata, että kerran. Muistan kakarana repineeni jonkun kirjan kun paloi käämit äitiin. Mutta nuo kaksi jälkimmäistä kysymystä kuulostavat erittäin kutkuttavilta, koska nyt ne ovat oikeasti sallittuja.


Ei hätää, tässä on se kirja jolle voit tehdä käytännössä ihan mitä uskallat ja tahdot. Ohjeeksi annetaan vain, että kirjaa on pidettävä aina mukana. Siinä on noudatettava joka sivun ohjeita, vaikka järjestyksellä ei ole väliä. Ohjeita voi myös tulkita vapaasti ja kaikenlaista pitää kokeilla, mutta järjen ääntä ei saa kuunnella. Kirjan tuhoamiseen tarvitset ohjeiden mukaan 51 erilaista asiaa. Ne sinä saat selville ostamalla tämän kirjan.


Innostuin kirjasta alunperin jo silloin, kun pääsin hipelöimään sen alkuperäistä englanninkielistä versiota Wrick this journal. Toivoin jo tuolloin sen suomentamista, kunnes muutama viikko sitten törmäsin kirjaan kirjakaupassa. Täytyy siis teroittaa mielikuvitus, toivoa kaatosadetta ja valmistautua ilon ja surun, rakkauden ja raivon luovuuksien valloilleen päästämiseen. Odotan erityisesti kirjan perässä vetämistä kävelylenkillä ja suihkussa käyntiä ^^. Let's do it!

2. lokakuuta 2016

Terveisiä sairastuvalta


Kertokaahan, mistä tämä järkyttävä flunssa-aalto on tullut Suomeen, kuka sen on laittanut eteenpäin ja miksi se kaataa ihmisiä jo toistamiseen lyhyessä ajassa? Tuntuu, että vähintään joka toinen ihminen on flunssassa. :(

Viime viikon perjantaista asti olen itse saanut "nauttia" flunssan ihanasta maailmasta. Vetämätön olo, aina välillä lämpöä, nenä on tukossa, korvissa vinkuu, kurkku on outo, ääntä ei lähde... Keskiviikkona luulin selättäneeni flunssan, mutta niin se vaan kaatoi minut uudestaan perjantaina. Nyt kurkussa tuntuu olevan juuttuneena sitkeä limapallero joka painaa äänihuuliin, koska kuulostan rikkinäiseltä säkkipilliltä. Luojan kiitos ei ole kuumetta ja pieni kuiva yskä tekee tuloaan. Olenkohan siis paranemaan päin? Huomista odotellessa, katsotaan olenko minä puolestani se joka kommunikoi töissä kuvilla ja tukiviittomilla vai saanko kakistettua sanoja suusta?!!

Mukavaa sunnuntaita ^^, onko siellä joku muu funssan kanssa painiva?