22. marraskuuta 2016

Ihan tavallinen maanantai


4:50 Herätyskello soi. Olen ollut jo miltei tunnin hereillä ja sitä ennen heräillyt liian monta kertaa voidakseni sanoa ”Nukuin hyvin”. Nousen ylös, kuulen kaatosateen ja samassa vaihdan juoksulenkin salitreeniin. Kirjoitan Laurille lapun,hän ei ole enää kotona kun tulen salilta, vasta sitten ensi perjantaina. Puen treenivaatteet päälle, pakkaan treenikassin, heitän sadetakin niskaan ja kumpparit jalkaan. Menoksi!

5:15 Aloitan treenin. Eilisen palauttavan päivän jälkeen jalat tuntuvat silti tukkoisilta. Poljen puolen tunnin intervallitreenin ja annan maitohappojen päästä valloilleen oikein kunnolla. Hetkellisen välikuoleman jälkeen siirryin jumppasaliin ja teen vielä puolen tunnin RVP (reidet-vatsa-pakarat) -virtuaalijumpan lisäpainoilla. Ilokseni lempi RVP on tullut taas valikoimiin, jee! Tunnin treenin jälkeen paluumatkalla kotiin vettä sataa entistäkin rankemmin ja päässä ei pyöri mitään muuta kuin, tarvitsen kahvia herätäkseni kunnolla.


6:20 Astun kotiovesta sisälle ja kahvin tuoksu iskee vasten kasvoja, vaikka ennemmin olisin toivonut että vasten kasvoja olisi iskeytynyt suukko Laurilta. Käyn pikaisesti suihkussa pesemässä hiukset ja vasta sitten hyökkään kahvin kimppuun.

6:35 Olen kaatanut kahvin mukiin, pitänyt hirveää meteliä smoothie twisterin kanssa ja sytyttänyt kynttilät ruokapöydälle. Otan eväät ja koneen ja istun poikkeuksellisesti työpöydän sijasta ruokapöydän ääreen. Juon suklaakahvia mantelimaidolla ja juon porkkana-mansikka-mustaviinimarja-smoothien, koska jääkaapin antimista ei muutakaan saanut aikaiseksi. Katson kalenteria ja viikon ohjelmaani, työaikoja ja muita menoja. Ajattelen, "ihan kiva viikko tulossa".

6:45 Menen blogin muokkaussivulle, luen saamani blogikommentit (ja vastasin niihin), seuraamieni bloggaajien viikonlopun aikana ilmestyneet postaukset ja työsähköpostit. Kirjoitan perjantaina aloittamaani joululahjatoive -postausta eteenpäin kuitenkaan saamatta sitä vieläkään valmiiksi, koska en kuollaksenikaan tiedä mitä pyytäisi. Luen myös HS:n etusivun ja totean taas että "ei mitään maata mullistavaa minun elämääni".


7:45 Aloitan meikkaamaan ja kiroan kun meikkivoide sivellin menee rikki. Ei maanantaiaamua että kaikki menisi putkeen! Meikin tekemiseen menee jotakin 6 minuuttia, en jaksa kuivata hiuksia loppuun vaan kiedon liian lyhyet hiukseni Man Bunille takaraivolle ja puen vaatteet päälle. Olen nopea sillä 15 minuutissa peikosta kuoriutui ihan freesin näköinen likka.

8:15 Lähden kävelemään töihin, onneksi enää ei sada kaatamalla. Varttia myöhemmin aloitan työpäivän. Tapaan uuden uuden työntekijämme ja minulle jää heti varsin hyvä mieli.

10:00 Aamun pienen härdellin ja kommelluksien jälkeen suuntaan uima-altaalle. Vuorossa on uinnin ohjausta ja opetusta, paljon naurua ja onnistumisen kokemuksia, märkä paita ja läjä ideoita seuraaville uintikerroille.


11:00 Jatkan työpäivää uinnin jälkeen varsin tavalliseen tapaan. En osallistu ruokailun ohjaamiseen vaan olen toimintakeskukseen jäävä ohjaaja. Kaikkien ruokailun jälkeen ohjelmassani on maalauksessa ohjaamista ja samalla uuden työntekijän perehdyttämistä asiakkaisiin ja toimintatapoihin.

15:00 Miltei kaikki asiakkaat ovat lähteneet ja aloitan tekemään kirjallisia töitä. Asennan myös loput tietokoneet niin että ne myös toimivat ja taistelen verkkotulostimen kanssa saamatta sitä kuitenkaan toimimaan. Reilun tunnin intensiivisen puurtamisen jälkeen päätän työpäivän.

16:20 Soitan mummulle, koska hän soitti minulle eilen juuri sellaiseen aikaan kun en ollut juttutuulella. Mummu kertoo heti puhelun alkuun "Soittelin vain toivottaakseeni hyvää nimipäivää”. Miksi hän soittaa aina päivää ennen oikeaa päivää? Vaihdamme kuulumisia ja hän on hirmu iloinen eilisestä isäni, siskoni ja hänen poikaystävänsa käynnistä.

16:40 Käyn uudessa K-marketissa, joka vielä viime viikolla oli Siwa. Pyörin hyllyjen välissä epätoivoisesti enkä tiedä mitä haluan. Onneksi loppujen lopuksi saan ostetuksi edes jotakin kassin pohjalle.

17:00 Olen kotona ja saan vihdoin lopetettua puhelun mummun kanssa (huh). Saan hauskan nimipäiväonnitteluviestin Laurin serkulta ja hänen tyttöystävältään, todellinen päivän piristys! Makaan hetken sohvalla ulkovaatteet päällä ja vain möllötän. Hetken möllöttämisen jälkeen teen ja syön salaatin, avaan koneen, allekirjoitan uuden Visa -kortin verkkopankissa, maksan muutaman laskun ja luen päivän aikana tulleet sähköpostit.


18:15 Laitan pyykinpesukoneen päälle ja kääriydyn sohvalle viltin alle katsomaan telkkaria. Tavallisesti en koskaan katso telkkaria viikolla, mutta nyt tuntuu siltä että aivot täytyy saada nollattua. Telkkarista ei kuitenkaan tule yhtään mitään (ei yllättänyt), laitan Apple Tv:n päälle ja katson HBO:lta vanhan The Affairin toisen tuotantokauden viimeisen jakson. Ihan vaan siksi että kolmannen tuotantokauden ensimmäinen jakso oli sekava ja epäselvä ja on hyvä katsoa edellisen kauden viimeinen jakso ja muistella mihin sitä oikein jäätiin.

19:45 Laitan pyykit kuivumaan, pesen kainalot ja pesen ja rasvaan kasvot. Ajastan kahvinkeittimen aamuksi ja viestittelen viiden ihmisen kanssa samaan aikaan sekoittaen kenen kanssa puhuin mistäkin asiasta.

20:20 Sammutan valot ja kääriydyn peiton alle niin että vain nenä näkyy. Viestittelen vielä Laurin kanssa ja pelaan Candy Cruch Soda Sagaa (parhainta unilääkettä mitä tiedän).

20:50 Suljen silmäni. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti