9. marraskuuta 2016

Onneksi ei ole lasta hoidettavana


Sitä aina edellisen kerran jälkeen toivoo, että toivottavasti ei enää koskaan. Nyt alkaa jo olemaan vähän harvempi tahti ja uskallan olla ensimmäistä kertaan yli vuorokauteen pystyasennossa. Ja on kyllä kerrassaan kirjaimellisesti todella tyhjä olo. 

Vatsatauti päätti tulla siis kylään. Onneksi minulla ei ole lasta hoidettavana tai miestä kotona, vaan saan kärsiä olostani ihan yksin. En taaskaan muistanut millaista tässä ihanassa taudissa on olla. Pyykinpesukone on pyörinyt pariin kertaan, lakanoita on vaihdettu, lattiaa pyyhitty ja vessa kuurattu pariin kertaan oikein kunnolla. Eikä muuten tarvitse enää haaveilla mistään Detox -kuureista tai kolmen päivän paastosta. Se on nimittäin nyt suoritettu erittäin nopeasti ja edullisesti. 

Tässä sängyssä maatessa on tullut ajateltua muuten yhtä sun toista. ihan ykkösjuttu on ollut se että, onneksi ei ole lasta hoidettavana. Mitä sitten kun vanhempi on järkyttävässä vatsataudissa tai kovassa kuumeessa, kuka silloin pystyy muka lasta hoitamaan? Kuka pystyy siinä tilassa suoriutumaan vanhemman tehtävistä edes välttävästi? Itsellä kun ei tuota kokemusta jostakin syystä ole, niin olisi kiva tietää. Olen juurikin niitä ihmisiä, jotka eivät kaipaa ketään ympärilleen sairastaessa, en passaajaa enkä varsinkaan sitä lasta (kun vielä voin sanoa näin). Toki se olisi kiva tietysti, että joku kävisi ostamassa kaupasta jotakin jääkaappiin ettei tarvitsisi itse mennä. Tälläkin kertaa kävin itse kaupassa ja selviydyin, vaikkakin yhden pysähdyksen taktiikalla. Oli aika voittaja fiilis 700m kävelyn ja kahden mehupurkin oston jälkeen, ihan kun olisi maratonin juossut.

Mutta nyt takaisin makaamaan. Elossa ollaan ja huomenna on edessä varmaankin se perinteinen "norsun nälkä". Toivottavasti kukaan muu ei joudu kokemaan tätä samaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti