16. marraskuuta 2016

Pieniä asioita


En itsekään tiennyt rakastavani pimeitä ja valottomia aamuja. Se, että saan istua kynttilän valossa suklaakahvin kanssa arkisin ennen töihin lähtöä ja viikonloppuisin ennen kuin Lauri herää.

Elämässä täytyisi pyrkiä siihen, että joka päivä oppii jotakin uutta. Toissapäivänä opin värjäämään kulmakarvat itse, vaikkei se ollutkaa edes mikään vaikea homma. Kunhan vain sekoitti vetypeoksidin ja kulmavärin ja sipaisi sitä kulmakarvoihin ja avot 15 min päästä oli karvat värjätty. Eilen opin lyömään vasaralla putkiniitin lyttyyn ilman, että niitti menee ihan kieroon. Voi sitä voitin naurua, mikä siitäkin syntyi.

Miten voin tulla niin iloiseksi nähdessäni aamuisin (pian joka arkiaamu) töihin kävellessäni heppa-aitauksen hepat. Hepat jotka vaan pönöttävät aamuisin viltit selässään vailla kiirettä. Miksi oma elämä ei voisi olla noin tasaisen helppoa?

Hassua miten terapeuttista on virkata ihan uudenlaista laukkua, joka tulee varmasti herättämään mielipiteitä ja kääntämään katseita. Ja kuinka suurta tyytyväisyyttä syntyykään siitä, että minulle on oikeastaan ihan sama mitä muut ajattelevat siitä miten tykkään pukeutua.

Niin kuinka mukavaa on kun yksi asiakas sanoo töissä, "Minulle taitaa tulla sinua ikävä", kun kuukausi aiemmin hän on ollut sitä mieltä että, "en tiedä haluanko sopeutua teihin uusiin ohjaajiin ollenkaan". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti