4. tammikuuta 2017

Uudet hiukset

Uudet hiukset

Nyt on sen luokan idea ettei voi jättää kertomatta. Olen menossa pian kampaajalle, ihan maailman parhaimmalle luottokampaajalleni Oonalle. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt pian vuosi, joten johan on aikakin. Oona on loihtinut minulle aikaisemmin pitkästä puolikuollesta tukasta ihanan vaalean polkkatukan. Sen jälkeen päätin leikkauttaa lyhyeksi ja sitä ihan lyhyttä sähäkkää tukkamallia pidettiin puolitoista vuotta yllä. Tällä hetkellä tukkani on kaamea, ei ole todellakaan malliin leikattu. Niskasta epätasainen mutta jo yllättävän pitkä, sivuilta lyhyen epätasainen yli korvien ulottuva ja otsatukka ulottuu jo nenän alle. Parhaimmilta näyttää kun laittaa otsatukan ja kaiken päällitukan pienelle nutturalle takaraivon yläosaan ja suoristaa lopun tukan suoristusraudalla hieman sisäänpäin.

Miksi kukaan ei kertonut että kasvattaminen on ihan pyllystä? Tarvitsisin siis piakisesti jonkun välimallin kasvatusmallin, olipa erikoisesti sanottu. Ajattelin antaa viime kädessä täydet valtuudet Oonalle, mutta mallin pitäisi kuitenkin olla rikottu ja sellaisen sekaisen tuulitukan tyyppinen, muuta kriteeriä ei ole.

Tukasta saisi otsatukkaa lyhentämällä, kauttaaltaan rikkomalla ja niskasta tasoittamalla juuri kuvan 1 tyyppisen, mutta en tiedä haluanko/ kannattaako leikata otsatukkaa kun kerta kasvattaa pitkää tukkaa. Kuvaa 2 varten pituus ei riitä sivuilla eikä edessä, kuvaa 3 ajatellen pätee sama. Kuva 4 on se seuraava etappi ja haave, juuri tuollaisesta mallista tykkäisin, mutta harmi ettei pituus sivuilla vielä riitä. Joten ehkä sitten kuitenkin parempi että Oona loihtii vain jonkun mitä tästä tukasta nyt saa ja kannattaa leikata.

Voiko vielä jossitella lisää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti